Beauty Lupupa etsii turhaan mukavaa istuma-asentoa peltipurkin päällä. Hän on väsynyt käveltyään Lusakan keskustan kaduilla myymässä leivonnaisia. Toinen katumyyjä katsoo häntä ja mutisee: ”Katsokaa nyt häntä. Nainen on raskaana, mutta hänen on pakko kävellä ympäri kaupunkia kaupustelemassa, jotta hän voisi ruokkia lapsensa.”

Kun kysyn Lupupalta, tienaako hän tällä tavalla tarpeeksi, hän vastaa: ”En läheskään mutta mitä muutakaan voisin tehdä? Ennen vanhaan palkattiin ihmisiä, jotka olivat käyneet koulua vain seitsemännelle luokalle asti. Nyt kaksitoista vuotta kouluja käyneet joutuvat raapimaan elantonsa kasaan katukaupustelulla.”

Lupupa kertoo elävänsä kädestä suuhun. ”Lasten täytyy odottaa minua iltaan asti, että voisin tuoda rahaa ruokaan. Enkä sittenkään onnistu ruokkimaan koko perhettä.”

”Meidän kulttuurissamme pidetään kurjuutena sitä, että joutuu tarjoamaan toisille pieniä annoksia nshima-maissipuuroa”, hän jatkaa. ”Meitä opetetaan, että jos nshimaa ei jää tähteeksi, ihmiset eivät ole syöneet tarpeeksi. Nykyään tähteitä ei näy missään. Lapset nuolevat lautasilta viimeisetkin murut. Se on hyvin surullista.”

Beauty Lupupan lailla elää suuri joukko sambialaisia kaupunkilaisia, jotka taistelevat köyhyyttä vastaan kaikenlaisin keinoin, kuten katumyynnillä. Vielä pahemmassa asemassa ihmiset ovat maaseudulla. Kaikkiaan ainakin puolet sambialaisista kärsii aliravitsemuksesta. Nälkä ei ole Sambiassa mitään uutta, mutta tänä vuonna tilanne on pahentunut kuivuuden, lisääntyneen työttömyyden ja ruoan hintojen jatkuvan nousun vuoksi.

Tarkkoja tilastoja on mahdoton saada, mutta UNDP:n Human Development -raportissa 1999/2000 arvioitiin 11 prosentin Sambian työikäisistä olevan työttömänä, ja sen jälkeen työttömyys on lisääntynyt entisestään. Kuukausitulot olivat raportin mukaan keskimäärin 52 Yhdysvaltain dollaria (euroa). Kun työttömyys on kova, tulot pienet ja ruoan hinta korkea, useilla perheillä on hädin tuskin varaa kolmeen ateriaan päivässä. Köyhimmät syövät vain joka toinen päivä. Ihmisiä ei ole vielä kuollut nälkään mutta kylläkin myrkytyksiin, kun nälkäisimmät syövät hätäänsä myrkyllisiä kasveja.
 

Ei aamiaista lapsille

Neli- ja yksivuotiaiden lasten äiti, Anne Mwanza kertoo, että hänen lapsensa joutuvat yleensä aloittamaan päivän ilman aamiaista. Hän jättää lapsille kotiin 2000 kwachaa (0.45 euroa) joka päivä. Tällä summalla ei saa juurikaan mitään ravitsevaa kasvaville lapsille, mutta sen täytyy riittää lounasateriaan. Useimmat perheet ostavat pullia tai bataatteja lounaaksi. ”Vain jaksaakseen päivälliseen asti”, Mwanza lisää.

Lewis Kakoma joka elää kauppaamalla makeisia ja hiuskoristeita, valittaa maissijauhon korkeaa hintaa. 25 kilon säkki maksaa 45000 kwachaa (noin 10 euroa), kun Lewis tienaa noin 15000 kwachaa päivässä (noin 3 euroa). ”Minulla ei ole koskaan varaa jauhosäkkiin. Ostan maissia ja vähän papuja tai kasviksia. Joka päivä on säästettävä vähän vuokraa varten, joka on 30 000 kwachaa kuukaudessa (noin 7 euroa)” hän laskee.

Taloudellinen ahdinko on pakottanut monet kouluikäiset lapset kadulle. Vanhemmat lähettävät lapset auttamaan perheen elannon hankkimisessa.

Maapähkinöiden myyjä Evelyn Mubenga kertoo pystyvänsä hädin tuskin ruokkimaan suuren kahdeksanlapsisen perheensä. Osa lapsista on Evelynin hoiviinsa ottamia orpoja. ”Joskus joudumme olemaan kolme päivää ilman kunnon ateriaa. Ostamme pelkästään leivonnaisia tai bataatteja ja vähän sokeria teen kanssa. Siinä on meidän ruokamme. Kaupungilla näkyy lapsia etsimässä ruoantähteitä roskakoreista ja ravintoloiden pöydiltä. Elämme kovia aikoja.”

Anne Mwanzan mielestä hallituksen tulisi keskittyä luomaan työpaikkoja. ”Vaikka ruokaa olisi saatavilla, ihmisillä ei ole varaa siihen. Kävin yhdeksän luokkaa koulua, mutten löydä työtä mistään. Olen 21-vuotias, enkä halua viettää loppuelämääni kadulla”, hän sanoo.