Laosin vuoristoista maisemaa (Kuva: Timo Kuronen)

BANGKOK — Bonnissa ja Marrakeshissa juhlittiin Kioton ilmastosopimuksen pelastumista, mutta sopimuksen tarjoama konsensus oli laiha lohtu tropiikin ihmisille, joiden elämään ilmastonmuutos vaikuttaa eniten.

Teollisuuspiirien lobbauksen ja pohjoisen itsekkäiden talousetujen myötä hyväksytyt joustomekanismit, kuten päästökauppa ja puhtaan teknologian siirto kehitysmaihin, aiheuttavat sen, että teollisuusmaiden omat päästövähennystavoitteet nollautuvat tehokkaasti ja tarvittavat muutokset viivästyvät hamaan tulevaisuuteen.

Tulvia ja kuivuutta

Ilmastotutkijat arvioivat Afrikan mantereen olevan kaikkein haavoittuvin, kun kuivuuteen ja ravinnonsaantiin liittyvät ongelmat pahentuvat nykyisestään.

Toisaalta ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisiin ovat – jos mittarina pidetään väestömäärää – suurimmat Intiasta Filippiineille ulottuvassa trooppisessa Aasiassa, jonka nykyinen 1,7 miljardin ihmisen väestömäärä on kaksinkertaistumassa vuoteen 2050 mennessä.

Alueella sijaitsee 16 valtiota, ja niiden kansalaisista suurin osa elää maaseudulla. Toisaalta vyöhykkeellä on myös neljäsosa maailman miljoonakaupungeista.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset saattaisivat romahduttaa kokonaisten valtioiden talouden. Alueen maiden luonnonympäristö on jo nyt jatkuvan paineen alaisena, koska väestö kasvaa kovaa vauhtia ja monissa maissa luonnonvaroja käytetään häikäilemättömästi kaupan ja teollisuuden tarpeisiin.

Koska trooppisen Aasian sääilmiöt liittyvät monsuunikausien vaihteluun, ilmaston muuttuminen altistaa koko sääjärjestelmän muutokselle. Lämmennyt merivesi tuhoaa koralliriuttoja ja synnyttää entistä todennäköisemmin trooppisia myrskyjä sekä Intian valtamerellä että Tyynenmeren länsiosissa. Samanlaiset syklonit, jotka kaksi vuotta sitten vaativat Intian Orissassa 10 000 ihmisen hengen, voisivat olla tavallisia Intian lisäksi Bangladeshin, Filippiinien ja Vietnamin rannikoilla.

Meriveden pinnan nousu lisäisi rannikoiden tulvaongelmia entisestään. Jo metrin korotus merenpintaan hukuttaisi osittain Bangkokin kaltaisia suurkaupunkeja, ja suolavesi tuhoaisi tiheästi asuttujen jokilaaksojen viljelyksiä. Bangladeshin maa-alasta katoaisi lähes viidennes ja toistakymmentä miljoonaa ihmistä menettäisi kotinsa. Malediivit olisivat vaarassa kadota maailmankartalta kokonaan.

Tuoreimpien tutkimusraporttien mukaan sadassa vuodessa jopa viidellä asteella kohoava keskilämpö vaikuttaisi olennaisesti vesivaroihin, kasvillisuuteen, ravinnontuotantoon ja ihmisten terveyteen. Himalajan jäätiköiden sulaminen lisäisi mantereisen Aasian jokien virtausta lyhyellä aikavälillä, mutta saattaisi lopulta kuivattaa joet. Intian aavikot saattaisivat laajentua. Luonnon monimuotoisuus pienentyisi huomattavasti, sillä kasvillisuus ei ehdi sopeutua uusiin olosuhteisiin. Samalla kun paine jäljellä olevia maatalousalueita kohtaan kasvaisi, satomäärät voisivat pudota. Malarian ja muiden trooppisten tautien esiintymisalue laajenisi pohjoiseen ja etelään. Yhtälö on synkkä.

Ilmastotieto on politisoitunutta

Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutusten uhka on todellinen, englantilaisen ilmastotutkijan ja alueellisen IGCN-verkoston (Indochina Global Change Network) neuvonantajan Mick Kellyn mukaan jatkuva etelän maiden riskeistä ja haavoittuvuudesta puhuminen on yksinkertaistamista ja asettaa maat uhrin asemaan. Se jos mikä sopii pohjoisen ilmastonmuutospolitiikkaan.

Tuhokuvia rakentamalla etelä yritetään saada mukaan päästövähennystalkoisiin mahdollisimman nopeasti. Etelän valtaeliiteille on luvattu teknologista ja taloudellista apua, ja ne on saatu siten hyväksymään ilmastoneuvotteluissa esitettyjen niin sanottujen joustomekanismien väljät ehdot. Näin teollisuusmaat voivat luistaa omista päästövähennyksistään.

Kellyn mukaan epävarmoihin ennustuksiin pohjautuva ilmastokeskustelu ohjaa pohjoisen teollisuusmaiden mielenkiinnon pois köyhän etelän tämän päivän suurista tragedioista, kuten luonnononnettomuuksista ja taloudellisen globalisaation aiheuttamista ympäristöongelmista ja epätasa-arvosta.

Ilmastonmuutostutkimus ja keskustelu ovat todellakin olleet pohjoisen heiniä. IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin tiedemiehistä 227 on Yhdysvalloista ja vain kahdeksan Intiasta. Resurssipulan vuoksi kansallista tutkimusta ilmastonmuutoksen vaikutuksista on tehty hyvin harvassa kehitysmaassa. Tiedon puuttumisen vuoksi viranomaisiin ja päättäjiin ei kohdistu julkista painetta, mikä puolestaan heijastuu lyhyen aikavälin ajatteluna ja päätöksinä.

Toisaalta etelän ympäristöjärjestöillä riittää töitä myös muiden, akuuttien ongelmien parissa, vaikka monet järjestöt ovatkin osallistuneet keskusteluun metsistä ja hiilinieluista.

Selviytymispäästöjä riisipellolta

Kehitysmaissa ja kansainvälisessä ympäristöliikkeessä ollaan yhtä mieltä siitä, että jopa 90 prosenttia tähänastisista kasvihuonekaasuista tuottaneet teollisuusmaat ovat vastuussa aiheuttamastaan ongelmasta. Kioton sopimus ei velvoitakaan etelää vähentämään päästöjään ennen vuotta 2012, minkä vuoksi noin 40 etelän maata on jo sen vahvistanut eli ratifioinut.

Ennen vetäytymistään Kioton sopimuksesta Yhdysvallat vaati päästövähennyksiä myös kehitysmaille. Yhtenä perusteena esitettiin, että etelän maataloudet tuottavat metaanipäästöjä. Lähinnä märkäriisin viljelyn vuoksi trooppisen Aasian metaanipäästöt ovatkin huomattavat – esimerkiksi Thaimaan hiilidioksidipäästöistä noin neljännes tulee nimenomaan pelloilta.

Vaikka metaani onkin tuhoisa kasvihuonekaasu, sen kokonaisvaikutus ilmastonmuutoksen kannalta on suhteellisen pieni, sillä se ei viivy hiilidioksidin tavoin ilmakehässä kymmeniä tai satoja vuosia.

On hyvä myös muistaa, että pohjoisen tehomaataloudella on omat suuret hiili-, typpi- ja metaanipäästönsä. Thaimaan ympäristösuunnitteluviraston apulaisjohtajan Wanee Samphantarakin mielestä nimenomaan tässä on erotettava toisistaan ”ylellisyyspäästöt” ja ”selviytymispäästöt”. ”Sen, joka päästelee enemmän kasvihuonekaasuja ylellisyyskulutuksen vuoksi, pitäisi vähentää niitä ensin. Jos päästöt ovat hengissä säilymistä varten, ei niitä voi vaatia vähennettäväksi”, Wanee toteaa.

Hiilen käyttö lisääntyy

Muutamissa trooppisen Aasian maissa ympäristöviranomaiset ovat tehneet suunnitelmia kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi muun muassa ottamalla käyttöön uusiutuvaa energiaa. Samaan aikaan fossiilisten polttoaineiden kulutus kuitenkin lisääntyy: sähkön kysyntä ja liikenne kasvavat. Erityisesti kansainvälisen kaupan vapautuminen lisää liikenteen päästöjä.

Aasian valtiot kilpailevat keskenään myös uusista investoinneista. Tämä voi johtaa siihen, että ne alkavat heikentää omia ympäristölakejaan houkutellakseen ulkomaista rahaa maahan.

Ikuiseen kasvuun tottuneet fossiilisia polttoaineita ja teknologiaa myyvät monikansalliset energiayhtiöt investoivat vientiluottolaitosten ja kansainvälisten rahoituslaitosten turvin entistä enemmän Aasian kasvaville markkinoille. Vuoden 1992 Rion ympäristö- ja kehityskokouksen jälkeen Maailmanpankki on rahoittanut kymmeniä hiilivoimaloita ja kaivoksia alueella. Thaimaahan suunnitellaan lähinnä japanilaisten kehitysluottojen turvin kahta uutta australialaista hiiltä käyttävää suurvoimalaa, vaikka uusiutuvia energiavaihtoehtoja olisi tarjolla. Puhtaan teknologian siirto kehitysmaihin ei näy vielä teoissa.

Myös vesivoimapatoja, joita länsimaisen asiantuntijuuden turvin suunnitellaan ja rakennetaan trooppiseen Aasiaan runsaasti, markkinoidaan puhtaan energian lähteenä. Laskelmissa unohdetaan kuitenkin patoaltaiden alta kaadettavan metsän päästövaikutus ja patoaltaan pohjan kasvillisuuden mätänemisen vuoksi vapautuva metaani ja hiilidioksidi.

Energia-asioiden lisäksi metsäkysymykset ovat ristiriitainen aihe aasialaisissa yhteiskunnissa. Wanee Samphantarakin mukaan Thaimaa suhtautuu varauksellisesti niin sanottujen hiilinieluhankkeiden suhteen, mutta metsäteollisuutta lähellä oleva maan metsähallinto on ilmaissut kiinnostuksensa maan metsäalan kohentamiseen istutusmetsien avulla.

Myös Laosin hallitus on ilmoittanut olevansa valmis lisäämään metsäalaa taloudellisen avun vastineeksi. Vietnamissa Australian hallituksen – joka on kiivaimmin ajanut puhtaan kehityksen mekanismeja – tukema teollisuuden tutkimuslaitos tekee kenttäkokeita geenimuunnelluilla eukalyptuspuilla ja varannee itselleen eturivin paikan, kun hiilinieluviljelmiä Vietnamiin perustetaan. Näissä yksipuoluemaissa pohjoisen päästövähennysprojektit voivat kuitenkin helposti sivuuttaa paikallisväestön tarpeet.

Hiilinielujako? Ei kiitos.

Aasian kriittiset ympäristöjärjestöt ja lukuisat tutkijat vastustivat viimeiseen asti joustomekanismien, erityisesti päästökaupan ja hiilinielujen sisällyttämistä ilmastosopimukseen. Toukokuussa 2000 ne allekirjoittivat trooppisten metsien ja niiden asukkaiden puolestapuhujan WRM-järjestön (World Rainforest Movement) laatiman julistuksen, jossa kyseenalaistettiin istutusmetsien hyödyllinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Julistuksen mukaan hiilinielut eivät saa korvata todellisia päästövähennyksiä teollisuusmaissa, vaan niiden on alettava maksaa kasvihuonekaasujen tuottamisesta kertynyttä ekologista velkaansa. Puiden hiilivarojen kauppaaminen lisäisi entisestään luonnonvarojen epätasa-arvoista jakaantumista. Suuret teolliset puuplantaasit olisivat uhka luonnon ekosysteemeille ja metsistä riippuvaisille ihmisille, erityisesti vähemmistö- ja alkuperäiskansoille. Metsien hiilensitomiskyvystä ei ole luotettavaa tietoa. Sitä paitsi hiili voi vapautua ilmakehään uudelleen, jos metsä kaadetaan tai se palaa.

Luonnon ja ihmiskunnan tappioksi päästökauppa ja hiilinielut ovat nyt mukana sopimuksessa.

Mick Kellyn mukaan etelän maiden tulisi kuitenkin pidättäytyä pohjoisen houkuttelevista aputarjouksista. Hänen mielestään joustomekanismit osoittavat sokeaa uskoa vapaakauppaan ja globalisaatioon. Mikään ei kuitenkaan takaa, että hiilen ja metsien markkinahinnat pysyvät vakaina – niiden arvo saattaa laskea kuten muidenkin etelän hyödykkeiden.

”Ja mitä tapahtuu myöhemmässä vaiheessa, kun etelän maiden täytyy rajoittaa omia päästöjään? Tämä on väistämätöntä, jos ilmastonmuutos pyritään pysäyttämään. Kaikki helpot vaihtoehdot päästöjen vähentämiseksi on silloin jo käytetty, myyty pohjoiseen”, Kelly varoittaa.

Tukea paikallisille vaihtoehdoille

Pitkään Thaimaassa asunut ja nykyisin englantilaisessa CornerHouse-järjestössä työskentelevä Larry Lohmann pitää kansainvälisen päästökaupan ja hiilitilien ylläpitoa lähes mahdottomana tehtävänä. Kauppakiistat voisivat lopulta romuttaa koko järjestelmän. Lisäksi hiilinielupolitiikka aliarvioi paikallisen sosiaalisen ja poliittisen vaikutusvoiman etelässä. Vaikka etelän hallitukset olisivatkin hankkeissa mukana, paikalliset konfliktit — muun muassa maankäytön suhteen — voisivat johtaa vastarintaan ja puupeltojen tuhoamiseen. Kokemuksia tästä on jo Thaimaassa selluteollisuuteen kuuluneilla eukalyptusviljelmillä.

Lohmann toivoo suuren yleisön tukea vaihtoehtoiselle ajattelulle ja ruohonjuuritason toimenpiteille — sitä kohti ollaankin menossa. Sillä aikaa, kun ilmastoneuvotteluissa on takerruttu teknisiin yksityiskohtiin ja pakoiltu vastuun kantamista, monet paikalliset kampanjatapahtumat ovat pureutuneet suoraan ilmaston lämpenemisen poliittisiin ja sosiaalisiin perussyihin.

Hyviä esimerkkejä kampanjoinnista riittää. Eri puolilla maailmaa on vastustettu öljynporausta, hiilikaivosten ja -voimaloiden rakentamista ja käyttöä, yhteisömetsiin ja keräilyalueisiin kohdistuvia uhkia sekä vientiluottolaitosten tukea fossiilisten polttoaineiden käytölle. Kampanjoissa on myös yritetty puolustaa paikallista uusiutuvan energian käyttöä ja energiansäästöä sekä kehitysmaista lähtöisin olevaa vaatimusta päästöoikeuksien jakamisesta tasan maailman ihmisten kesken.

Jokamiehen ilmastonmuutoksen torjunta voi alkaa oman turhan kulutuksen eli ylellisyyspäästöjen vähentämisestä.

Kansalaisjärjestöjen ilmasto-sivusto
Intialainen Centre for Science and Environment
Malesialainen Third World Network
World Rainforest Movementin metsäkampanjat
CornerHousen julkaisut
Brittiläinen laatulehti The Ecologist