Indonesian saarivaltio natisee liitoksissaan, mutta kaupunkien katukeittiössä maistuu menneen ajan taika ja ikivanha korkeakulttuuri. Vaikka suurin osa indonesialaisista syö mielellään lihaa tai kalaa, yksi Jaavan suosituimmista ruuista on gado-gado, pähkinäinen kasvisherkku.
Yogyakartassa voi käydä ruokaostoksilla kellon ympäri. (Kuva: Ilona Niinikangas)
Vuoden ensimmäisinä kuukausina Indonesian pääsaarella Jaavalla sataa. Ilma tuoksuu koipalloille, apilasavukkeille ja märälle maalle. Taivas on harmaa ja kadut tulvivat. Riksakuskit kiskovat muovia ajopeliensä suojaksi, pyykkiä ei saa millään kuivaksi ja tekee mieli jotain pehmeää, lämmintä ja ravitsevaa.
Jostain kohtalon oikusta Indonesian-matkani osuvat aina sadekauteen. Ehkä siksi rakastan pähkinäistä gado-gadoa, joka on kosteiden päivien ilo.
Makujen sinfoniaa
Indonesialainen ruokakulttuuri on yhtä hienostunutta kuin maan musiikki, taide ja tanssi. Vanha sivistys, monet uskonnot ja vaikutteet naapurimaiden keittiöistä takaavat unohtumattomia makuelämyksiä. Indonesialainen ruoka ei ärjy kuten Intiassa eikä viekottele elegantisti Thaimaan malliin. Se tasapainottelee suolaisen ja makean, lempeän ja tulisen välillä ja lupaa paljon paljastamatta mitään.
Indonesialaisessa keittiössä käytetään runsaasti mausteita: sipulia, inkivääriä, kurkumaa, chiliä, etikkaa ja omia sekoituksia, joita ei Euroopassa tunneta. Mausteiden käytöllä on pitkät perinteet. Intialaiset, kiinalaiset, ja myöhemmin portugalilaiset sekä hollantilaiset hallitsivat satoja vuosia maustekauppaa Molukeilla, Indonesiaan kuuluvilla maustesaarilla, joissa kasvoi apilaa, muskottipähkinää ja muita harvinaisia mausteita.
Vaikkei kasvissyönti ole yhtä suosittua kuin Intiassa, kasvissyöjien elämä on silti helppoa. Köyhän miehen lihaa, soijasta tehtyä tofua ja tempeä on saatavilla lähes kaikkialla. Väitetään, että tempeksi kutsutut soijakakkuset keksittiin sata vuotta sitten Jaavalla, kun indonesialaiset kävivät kauppaa kiinalaisten kanssa soijapavuilla.
Toisen maailmansodan aikana tempeä syötettiin japanilaisille sotavangeille, ja nykyään sitä ahmivat niin tavalliset jaavalaiset kuin terveydestään huolehtivat turistitkin. Juustoa muistuttavaa ja B 12 -vitamiinia sisältävää tempeä voi laittaa myös myös gado-gadoon.
Riisi korvaa leivän indonesialaisessa ruokapöydässä. Monet nauttivat riisiä kolmesti päivässä: aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi. Lajikkeita on runsaasti ja osa maanviljelijöistä on alkanut kasvattaa luonnonmukaista riisiä, jota tosin saa esimerkiksi Yogyakartasta tällä hetkellä vain yhdestä kaupasta. Paistettu riisi vihanneksien kanssa eli nasi goreng onkin gado-gadon ohella yksi ruokailijoiden kestosuosikeista.
Poikamies ostaa piikkiin
Indonesiassa opiskelijoillakin on varaa syödä ulkona. Kadut ovat täynnä warungeja, yksinkertaisia syömäpaikkoja, joissa ruoka tehdään suurissa paistinpannuissa ja asiakkaat istuvat joko puupenkeillä tai olkimatoilla.
Ystäväni Anton on kansalaisaktivisti ja poikamies. Hän ei koskaan tee ruokaa kotona, vaan syö mieluummin warungeissa. Suosikkipaikka on sellainen, jossa voi ostaa piikkiin ja maksaa vasta tilipäivän jälkeen. Joskus hän aterioi toimistolla ystäviensä kanssa. Silloin ruoka kuljetetaan sanoma- tai banaaninlehtiin käärittyinä ja syödään sormin. Kaikkein pienimmässä nyytissä on tulista chilikastiketta, joka antaa potkua lounaaseen.
Yö on syömistä varten
Ruokaa on saatavilla mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Illan tullen Yogyakartan pääkatu Malioborough muuttuu kilometrin pituiseksi ulkoilmaravintolaksi. Vieri vieressä sijaitsee warungeja tai astetta hienompia rumah makan -paikkoja, joissa on kiinteä menu ja kiinteät penkit. Myös ravintoloita löytyy joka makuun.
Jostain syystä gado-gado katoaa illan tullen useimpien ruokapaikkojen listoilta. Olen joutunut monesti harhailemaan auringonlaskun jälkeen Yogyakartan kaduilla etsimässä turhaan gado-gado-ravintolaa. Välillä on pitänyt tyytyä ayam saateehen eli marinoituihin kanavartaisiin. Hyviä nekin, mutta mikään ei voita tahmeaa gado-gadoa. Se kruunaa työntäyteisen päivän ja sopii erittäin hyvin nautittavaksi juuri ennen nukkumaan menoa.
Yöllä voi lähteä paitsi syömään myös ruokaostoksille. Keskellä Yogyakartaa, aivan rautatieaseman takana on yöbasaari, pasar malam. Sen läheisyydessä ystävälläni oli tapana tienata opiskelurahoja myymällä omia ja kavereidensa vaatteita.
Asiakkaista ei tainnut olla pulaa, sillä basaarissa käy vilinä pikkutunneille asti. Maalaiset tulevat jalkaisin tai pakettiautoilla myymään lihaa, kalaa, vihanneksia ja hedelmiä. Öljylamput palavat, rehevät naiset istuvat tiskien takana, juttelevat asiakkaiden kanssa ja iskevät silmää nuorille miehille. Täältä kaupungin ravintoloitsijat hakevat tuoretta kaalia, papuja, herneitä, ituja ja porkkanaa aamun ensimmäisiä gado-gado-annoksia varten.
Ikävään ja iloon
Gado-gadon ulkonäkö on kaukana runollisesta. Nälkäinen ruokailija saa eteensä lautasellisen keitettyjä kasviksia ja ituja, jotka on valeltu vaaleanruskealla pähkinäkastikkeella. Joskus kastikkeen päälle laitetaan myös paistettua tempeä.
Koko komeuden kruunaa valkoinen tai vaaleanpunainen krupukki, katkarapujauheesta paistettu rapea sipsi. Ensimmäisellä matkalla ateriaan kuului vielä viiriäisen- tai kananmunia, mutta viimeksi niitä ei ollut enää yhdessäkään annoksessa. Ilmeisesti gado-gado muuttuu muodin mukana tai sitten munat olivat joka paikasta loppu.
Gado-gadolla voi herkutella myös Indonesian ulkopuolella, mutta silloin kyseessä ei välttämättä ole aito asia. Pohjois-Thaimaassa nautittu pähkinäherkku ei heikentänyt yogyakartalaisen aktivistin koti-ikävää vaan pikemminkin itketti lisää. Indonesialaiset eivät mielellään syö vihanneksia raakana, ja gado-gadossakin ne on huolellisesti kypsennetty. Thaimaalaisilta tämä tärkeä vaihe oli kuitenkin jäänyt väliin, ja lämmintä ateriassa oli vain paperilta maistuva pähkinäkastike.
Sen sijaan kotiinpaluun jälkeen omassa keittiössäni gamelan-musiikin tahdittamana kokattu versio osoittautui menestyksesi. Viisi kyläilemässä ollutta suomalaista entistä vesitalouden opiskelijaa lappoi tyytyväisenä gado-gadoa naamaansa ja katosi ensimmäisen vaalean kevätillan vietteleminä Korson humuun. Seuraavana päivänä lähetetty sähköposti paljasti, että riemua oli riittänyt aina aamuun asti. Huolella valmistetun gado-gadon taika pitää otteessaan vielä kylmässä pohjolassakin!