Nicaraguassa lait ovat arvotonta paperia, kun vastakkain laitetaan tukku dollareita ja asuinmaitaan puolustava alkuperäisväestö.
Noin 50 kilometriä Bluefieldistä etelään sijaitseva 170 perheen muodostama Monkey Pointin yhteisö joutui pari vuotta sitten outoon tilanteeseen, kun paratiisimaiselle laguunirannalle ilmestyi yhdysvaltalainen liikemies John Vogel apujoukkoineen. Bluefieldsistä syntyjään oleva Vogel heilutteli kädessään kauppakirjoja, joiden mukaan hän oli ostanut kyläläiseltä nimeltä Percy Spencer kaiken kaikkiaan 400 manzanan, noin 250 hehtaarin laajuisen maa-alueen keskeltä yhteisöä.
Monkey Pointin yhteisö joutui outoon tilanteeseen, kun paratiisirannalle ilmestyi yhdysvaltalainen liikemies heilutellen kauppakirjoja. (Kuva: Marja Talonen)
Vogel vaati omistajuuteensa vedoten hankkimallaan alueella asuvia kyläläisiä vetäytymään muualle. Vogel kielsi kyläläisiä myös käyttämästä maa-aluetta läpikulkureittinään, vaikka hän ymmärsi sen hankaloittavan kyläläisten yhteydenpitoa huomattavasti. Kalastusyhtiö Oceanicin ja Nica Holdings -yhtiön johtaja Vogelilla oli mukanaan Bluefielsin viranomaisten vahvistama kauppakirja, johon hän vetosi määräyksiä jaellessaan. Myyjä, Percy Spencer, oli kyllä nimenä kyläläisille tuttu vaikkakaan ei ollut koskaan asunut kylässä.
Vogel kykeni suostuttelemaan rahallisella korvauksella joitakin mestitsi-väestöön kuuluvia kyläläisiä vetäytymään maa-alueelta, mutta yhteisön kreoli- ja intiaaniväestö kieltäytyi Vogelin rahallisista tarjouksista. Vogelin yhtiönsä nimiin hankkimille maille oli jäämässä myös arkeologisesti arvokas ja alueen ramaintiaaneille pyhä hautakukkula, jota nicaragualaisten arkeologien lisäksi ovat tutkineet myös Barcelonan ja yhdysvaltalaisten yliopistojen tutkijat.
Kyläläiset olivat tilanteesta hämillään, syystäkin. He eivät jättäneet kuitenkaan juttua sikseen, vaan päättivät taistella yhteisönsä maiden omistajuudesta. Alkuperäisväestölle kaikki maat Äiti maa metsineen ja rantoineen ovat yhteisiä eikä kenelläkään ole etuoikeuksia pihapiirinsä ulkopuolella. Läpikulkukielto oli heille täysin käsittämätön juttu.
Tilanne johti asteittain yhä vakavampiin selkkauksiin, ja viime talvena 15 kyläläistä vangittiin viikoksi heidän tunkeuduttuaan Vogelin ja myös poliisin mielestä laittomasti Vogelin aitaamalle alueelle.
”Ei me macheteja haluta aseista puhumattakaan”, sanoi nuori kyläläinen Dean Clair vieraillessani kylässä vuoden alkupuolella muutamaa viikkoa ennen pidätyksiä. ”Ne on niitä mestitsien juttuja”, Dean hymähti. Hän oli sittemmin yksi putkaan joutuneista.
Dean Clair on yksi Monkey Pointin yhteisön vastarinnan johtajista. (Kuva: Kimmo Lehtonen)
Tilanne oli jo vierailun aikana hyvin tulehtunut, sillä Vogel oli palkannut mailleen aseellisia vartijoita, jotka estivät kyläläisten liikkumista ja aiheuttivat muutenkin turvattomuutta. Yksi heistä, señor Zambranoksi kutsuttu ex-vanki ja murhamies oli uhkaillut kyläläisiä kehuskellen pistäneensä manan maille jo 80 ihmistä ja ”yksi vähemmän, yksi enemmän, mitä väliä sillä nyt on…”.
Monkey Point kanavahankkeessa mukana
Liikemies Vogel tiesi ostoksia tehdessään rikkovansa lakia, vaikka kauppa yli satavuotiaaseen Spencerin omistamaan tulkinnanvaraiseen maanomistuskirjaan perustuikin. Nicaraguan perustuslaki sekä Atlantin rannikkoa koskeva autonomialain artikkeli 36 suojaa yksiselitteisesti yhteisöllisessä omistuksessa olevat maat kaupankäynniltä (lisää artikkelissa Maakiistat kärjistyvät Nicaraguassa).
Tilanne maanomistusten suhteen on käytännössä kuitenkin hyvin epäselvä ja Vogelin dollarit ovat saaneet viranomaisetkin tulkitsemaan tilannetta halutulla tavalla. Kun Monkey Point nousi Nicaraguan lehdistössä julkisuuteen viime keväänä, kommentoi Vogel silloin asiaa lakonisesti, että ”kehitystä ei voi pysäyttää, ihmisten (Monkey Pointissakin) täytyy sopeutua”.
Sanan kehitys kohdalla onkin Vogelilla paino, sillä ei hän huvin päiten tai esteettisistä syistä Monkey Pointin rantoja itselleen halunnut hankkia. Hän vain ennakoi sitä, mitä moni varmasti mietti mutta ei toiminut yhtä nopeasti: Monkey Point on täsmälleen se paikka, johon Nicaraguaan suunnitteilla olevan kanavan kuivasatama rakennetaan, jos kannaksen halkaiseva vesi-rautatielinja joskus rakennetaan. Ja silloin jos koska hankituilla tiluksilla on jälleenmyyntiarvoa.
Nicaragualaisten vuosisatainen haave omasta kanavasta on viimeisen vuosikymmenen aikana liikahtanut puhetasolta suunnitteluasteelle, vaikka hyvin pitkällekin menneet puheet on aina välillä vedetty takaisin ja asia on palannut taas lähtökuoppiinsa (kanavahankkeesta kerrottiin Kumppanissa 6/97). Monkey Pointin strateginen paikka kanavasuunnitelmissa on ollut hyvin myös kyläläisten tiedossa:
”Emme me ole koskaan suoraan kanavahanketta vastustaneet, mutta jos se rakennetaan yhteisön maille meidän tulee voida olla suunnittelussa mukana”, yhteisön puhenainen Pearl Watson sanoi. Jo neljä vuotta sitten kyläläiset ilmoittivat halukkuutensa tulla kuultaviksi asiassa, mutta presidentti Arnoldo Alemánin virkamiehet ja kanavayhtiö CINN (Canal Interoceánico de Nicaragua) eivät ottaneet pyyntöjä kuuleviin korviinsa.
Sairaanhoitajaksi valmistuneelle Pearl Watsonille taloudellinen tuki muodossa jos toisessa olisi tervetullutta, sillä diktaattori Somozan aikana valmistunut koulu ei ole toiminut nyt enää kolmeen vuoteen eikä presidentti Chamorron aikana 1996 valmistunut terveysasema ollut kuin kuukauden toiminnassa avajaistensa jälkeen Watsonin toimiessa sairaanhoitajana. Tyhjine lääkevarastoineen rapautuva asema on nyt surullinen näky, koulusta puhumattakaan.
Monkey Pointin asukkaiden suhde heistä kiinnostuneeseen ulkomaailmaan on viimeisten vuosien aikana rajoittunut Vogeliin itseensä, hänen palkkaamiin lakimiehiin ja pyssynheiluttajiin sekä poliiseihin.
Autonomia halutaan haudata
Monkey Pointissa kyläläiset ajautuivat taisteluun historiallisten ja myös maan nykyisten lakien turvaamien oikeuksiensa puolesta.
Mutta mikä on historiaa ja oikeutta kenellekin?
Rannikon alkuperäisasukkaiden mielestä nykyinen hallitus haluaa kääntää kellon takaisin vuoteen 1894, jolloin Nicaraguan silloisen presidentin José Santos Zelayan armeija marssi Tyyneltä mereltä Atlantin puolelle ja murskasi silloiseen brittiläiseen imperiumiin löyhästi kuuluvan ”Moskiittorannikon” puoliautonomisen Miskitokuningaskunnan.
Espanjankielisestä mestitsiväestöstä tuli siitä lähtien rannikkolaisten elämään sekaantuva verinen konkvistadori, joka oli kiinnostunut ainoastaan alueen luonnonrikkauksista: jalopuista, hopeasta, kullasta ja meren antimista.
Ja niinhän asia olikin, varsinkin Somozan dynastian diktatuurin vuosikymmenien aikana. Edes sandinistinen vallankumous alun edistyksellisyydestään ja iskulauseistaan huolimatta ei kyennyt rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ”costalaisten” kanssa vaan ajautui intiaaniväestön kanssa hankauksiin jo alkutaipaleellaan.
Sandinistien aikana hyväksyttiin kuitenkin autonomialaki vuonna 1987, jonka turvin Monkey Pointin kyläläistenkin on asiaansa eteenpäin vietävä. Nicaraguan valtaa pitävä oikeisto, ja ehkä osa nykyisestä bisnesorientoituneesta sandinistijohdostakin olisi valmis hautaamaan koko lain.
”Rannikolla paine autonomian puolustamiseksi kasvaa koko ajan ja tilanne on erittäin tulenarka. Puhutaan jo aseiden kaivamisesta maakuopista”, arvioi Brooklyn Rivera, yksi miskitointiaanien johtajista, joka johti miskitojen aseellista vastarintaa sandinistihallitusta vastaan 1980-luvulla.
”Alemánin hallitus haluaa antaa ulkomaisille sijoittajille vapaat kädet, metsäyhtiöille jaetaan hakkuuoikeuksia ja maa-alueita myydään”, hän kertoi Costan poliittisten liikkeiden yhtenäisyyskokouksessa Bilwissä talvella.
Nicaraguassa on tulossa kunnallis-, autonomisen alueen ja parlamenttivaalien sarja peräkkäisinä vuosina 2001, -02 ja -03. Rannikon omat puolueet pelkäävät, että pahimmillaan autonomiasta ei ole niiden jälkeen jälkeäkään valtapuolueiden jyrätessä eri tasoilla tahtonsa läpi.
”Kysymys todellisesta autonomiasta, luonnonvarojen omistajuudesta ja käytöstä sekä maanmerkinnästä tulisi ratkaista yhtenä pakettina. Meidän on kyettävä osallistumaan vaaleihin yhdessä rintamassa ja onnistua torpedoimaan yritykset autonomian tukahduttamiseksi”, Rivera sanoi.
Valtio myy, ulkomaalaiset ostavat
Monkey Point on multietnisessä Nicaraguassakin melkoinen poikkeus, sillä yhteisön alueella on edustettuna melkein koko kirjo: kreolit, garifunat, ramat, miskitot ja mestitsit.
”Me mustat olemme asuneet täällä Monkey Pointissa jo lähes kaksisataa vuotta ja ramat ovat olleet täällä ikuisesti”, muistutti samaisessa kyläkokouksessa Pearl Watson.
Yhteisön lainopillisen neuvonantajan María Luisa Acostan mukaan kamppailu maasta ei ole Nicaraguassa kuitenkaan mikään uusi asia. ”Mutta se on erittäin tärkeää juuri nyt, koska voimme käyttää tukenamme omaa perustuslakia ja muita lakeja, jotka tukevat yhteisöjen vaatimuksia”, Acosta sanoi Monkey Pointissa.
Acostan kyläläisten nimissä tekemä valitus maakiistoista ja kanavayhtiön sekä hallituksen toiminnasta on tällä hetkellä Nicaraguan korkeimman oikeuden pöydällä. Monkey Pointin kohtaloa hän piti tärkeänä siksi, että Vogelin voitto siellä avaisi myös portteja muille samanlaisille alkuperäisväestön maananastuksille.
Niin itse asiassa tapahtuu kaiken aikaa kiihtyvällä tahdilla: Ramaintiaanit ovat viime vuosikymmenen aikana menettäneet puolet alueistaan Costan etelärannikolla pelkästään mestitsimaanviljelijöiden levittäydyttyä yhä laajemmalle. Nyt he pelkäävät menettävänsä joukon rannikon saaria, joita kohtaan ulkomaalaisten kiinnostus on viime vuosina huimasti lisääntynyt.
Jos ja kun saarten ja muiden alueiden myynti tapahtuu maaomistuskirjoja vastaan, ei ramoilla liene aseita puolustaa vuosisataisia asuinpaikkojaan. Silloin myyjänä toimii useimmiten Nicaraguan valtio.
Kohua on herättänyt myös seitsemän kuvankauniin Cayos Perlas -saariryhmään kuuluvan saaren myynti kreikkalaiselle sijoittajalle Peter Tsoukosille, joka kielsi välittömästi paikallisväen liikkumisen alueella kaupat tehtyään. Nyt edes kalastajat eivät voi kulkea saarien välistä, puhumattakaan rantautumisesta.
Cayo Water -saaren lähdettä perinteisesti vesivarantonaan pitäneet miskitointiaanit Tsoukos hääti myös muualle juomaveden hakuun. Tuekseen hän on saanut kalashnikoveilla varustautuneita poliiseja alueitaan vartioimaan.
Tsoukosin saaret ovat myynnissä internetissä (www.tropical-islands.com), jossa niitä voi ihailla köyhempikin ja siinä sivussa kaikki nicaragualaisetkin, sillä Tsoukos ilmoittaa ulkomaalaisten saavan erikoiskohtelun tullessaan tutustumaan (kalashnikovien turvaamana) hänen yksityisille rannoilleen.