Etniset levottomuudet ovat ajaneet satoja tuhansia saarivaltion asukkaita pakolaisiksi. Indonesialaiset pohtivatkin nyt, onko heidän maastaan tulossa toinen Jugoslavia vai ovatko levottomuudet maan armeijan tietoista toimintaa oman asemansa pönkittämiseksi.
Presidentti Habibien hallituksen aikana, kesäkuusta 1998 lähtien, väkivaltaisuudet Indonesiassa ovat jatkuvasti kiihtyneet. Ne alkoivat kiinalaisiin kohdistuneilla väkivaltaisuuksilla Habibien valtaannousun aattona, jatkuvat opiskelijamielenosoituksilla ja levisivät lopulta vakaviksi etnisiksi yhteenotoiksi eri puolilla Indonesiaa.
Indonesian Uusi Järjestys -niminen hallitus Suharton johdolla painotti kansallista yhtenäisyyttä ja etnisten sekä uskonnollisten ryhmien välistä ”harmoniaa”. SARA-konseptiksi kutsuttu politiikka tarkoitti käytännössä myös sensuuria, jolloin eroavaisuuksia eri ryhmien välillä ei saanut julkisesti tuoda esille. Kun Suharton hallitus alkoi horjua muutama vuosi sitten, eri uskonnolliset ja etniset ryhmät alkoivat tuoda esille mielipiteitään.
Etniset mellakat alkoivat varsinaisesti tänä vuonna. Tammikuussa 1999 Malukuilla sijaitsevalla Ambonilla alkoivat etniset yhteenotot, joissa kymmeniä kuoli ja pakolaisia oli hetkessä monta kymmentä tuhatta. Seuraavaksi räjähti Länsi-Kalimantan, missä taas satoja kuoli ja 30 000 pakolaista lähti kodeistaan. Aceh seurasi perässä: Indonesian armeijan ja acehilaisten yhteenotoissa oli elokuun 1999 alkuun mennessä kuollut satoja acehilaisia ja pakolaisten määrä ehti kasvaa noin 200 000:een, alkaen vähentyä kuitenkin elokuun lopulla.
Heinäkuun lopulla Ambonin ongelmat alkoivat uudelleen. Tällä hetkellä pakolaisia arvioidaan olevan 100 000 ja yhteenottoja on jatkuvasti. Itä-Timor elokuun lopun kansanäänestyksen jälkeen on tietysti oma lukunsa: miltei kokonainen kansanryhmä on nyt ajettu kodeistaan ja itä-timorilaisia pakolaisia on virrannut muuallekin Indonesiaan jo melkein 200 000.
Paikalliskulttuurit ”vaarallisia”
Syitä etnisiin levottomuuksiin on paljon. Sanotaan, että Suharton aikaisen hallituksen pakottama hallintomalli, ihmissiirrot saarelta toiselle, ympäristön tuhoutuminen ja paikalliskulttuurien asteittainen häviäminen ovat osasyitä nykyisiin ongelmiin.
Monet saarialueet ovat luonnonvaroiltaan mittaamattoman rikkaita ja niitä on riistetty monin eri tavoin. Armeijan läsnäolo näkyy. Virkamiehet kylätasolta aina alueellisen hallinnon tasolle ovat alueen ulkopuolelta tai hallituksen nimittämiä.
Perinteinen tapakulttuuri on joiltakin alueilta hävinnyt miltei kokonaan. Valtion politiikan mukaisesti ”vaarallista” tapakulttuuria on korvattu valtion virallisilla uskonnoilla: islamilaisuudella, protestanttisella kristinuskolla, hindulaisuudella, buddhalaisuudella ja katolilaisuudella.
Indonesia on varsin keinotekoinen 13 700 saaren saaristovaltio. Sitä on pidetty koossa ideologisella propagandalla ja armeijan voimin. Nyt, kun etniset ongelmat ovat levinneet ympäri Indonesiaa, monet ovat jäänet ihmettelemaan, mitä oikeastaan on tapahtumassa. Huhuja armeijan provosoimista mellakoista on riittämiin. Lehdissä kerrotaan levottomuuksista Ambonilla, mutta asioiden taustalta löytyy Jakartassa käytävä poliittisen eliitin keskinäinen valtataistelu, jota vain käydään Jaavan ulkopuolella sijaitsevilla ”ulkosaarilla”.
Kansalaisjärjestöt huolehtivat pakolaisista
Indonesialle pakolaisongelma on uusi. Muutama vuosi sitten vastaavan tilanteen syntymistä oli vaikea kuvitella. Monet indonesialaiset ovatkin järkyttyneitä ja ihmettelevät, onko Indonesiasta tulossa uusi Ruanda tai Jugoslavia? Toiset uskovat, että kyseessä on uskonnollisten ryhmien välinen ristiriita. Ambonin tapauksessa jotkut islamilaiset ryhmät ovat jo rynnänneet julistamaan pyhää sotaa kristittyjä vastaan.
Monet kansalaisjärjestöjen edustajat kuitenkin uskovat, että kyseessä on armeijan yritys lietsoa levottomuuksia vakiinnuttaaksen asemansa tulevan yleiskokouksen alla.
Ulkosaarilla toimivat kansalaisjärjestöt joutuvat usein ottamaan tehtaväkseen pakolaisten auttamisen. Näin on käynyt Acehilla, Länsi-Kalimantanilla ja Ambonilla. Työ on kuitenkin jatkuvaa taistelua olosuhteita vastaan mellakoiden alkaessa aina uudestaan.
Malukuilla toimiva kansalaisjärjestöverkosto Baileo ja sen yhteyteen perustettu Emergency Team ovat juuri edellä mainittujen ongelmien edessä. Kun yhteenotot alkoivat tammikuussa 1999 Baileo lopetti kaiken muun toimintansa ja aloitti pakolaisten ruoka-avun järjestämisen alueella.
13.8. Kompas-lehdessä kirjoitettiin, että Ambonin kaupunki on eristetty kaikelta liikenteeltä ja lisäksi armeijan joukkoja lisätään. Kahta järjestön edustajaa ammuttiin, ja monet joutuivat pakenemaan leireille. Heinäkuun lopulla Indonesian armeija tappoi arviolta 50 henkeä kerralla ja aiheutti valtavan kaaoksen ja pelon aallon Acehilla. Tilanne on nyt hiukan rauhoittunut, mutta pinnan alla kytee edelleenkin.
Monet indonesialaiset kansalaisjärjestöt vaativat armeijan vetäytymistä Acehilta ja ongelmien perinpohjaista selvittämista. Indonesian hallituksen, armeijan ja poliittisten puolueiden pitää kantaa vastuu nykyisestä tilanteesta esimerkiksi Ambonilla, Acehilla ja Itä-Timorissa.
Kansalaisjärjestöjen mukaan ulkomaailman olisi painostettava Indonesian hallitusta lopettamaan väkivaltaisuudet. Suomi mukaan lukien.
ANU LOUNELA