Keittiö on talon sydän

Kodinhoitaja Lea Kononovilla on kokemusta monenlaisista ihmisistä ja keittiöistä. Nyt hän on mukana Helsingin Herttoniemenrannassa Asukastalo Ankkurin monikulttuurisessa asukastoiminnassa. Kokkaillen, tietysti.

Lea Kononov on tehnyt monenlaista. Hän on työskennellyt suurlähettilään sisäkkönä, laittanut ruokaa alkoholisteille, kokannut nuorisoleireillä, kodeissa ja työmaaruokaloissa.

”Keittiöstä lähtee ihmisten välinen sydämellisyys. Tärkeintä keittiössä on tunnelma”, sanoo Lea, ja hänestä huokuu välittömyys. ”Kaikkihan me syömme. Ruoanlaitto ei ole mikään keinotekoinen tapa kokoontua: päinvastoin, keittiössä toisten ihmisten tapaaminen on äärimmäisen luontevaa.”

Keittiössä tulee samalla puitua muitakin asioita. Välitetään, autetaan ja pidetään huolta toisista. Se kaikki tulee ikäänkuin varkain, kokkailun ohessa.

Hauskaa pitää olla

”Vaikka yhdessäolon ja tekemisen suurin anti löytyy varmasti siitä, että ihmiset tutustuvat toisiinsa, saavat uusia elämyksiä ja oppivat tekemään jotakin uudella tavalla, niin henkilökohtainen tavoite minulla on kuitenkin se, että on hauskaa!” Lea nauraa ja sanoo toimintansa motiivien olevan sillä lailla itsekkäitä.

Lea on toiminut erilaisissa järjestöissä viitisentoista vuotta. Eräältä kurssilta nousee yksi esimerkki mieleen, joka on pakko kertoa. Kurssin keskusteluteemana oli ollut tilaisuuksien järjestäminen ja vetäjä oli kysynyt osallistujilta, kuinka monta ihmistä pitäisi tulla tilaisuuteen, että se olisi onnistunut.

Vastauksia oli tullut jos jonkinlaisia: jotkut veikkasivat kahtasataa, toiset neljääkymmentä ja jotkut kuuttatoista. Sitten joukosta oli noussut pystyyn vanha papparainen, joka sanoi yhdenkin tyytyväisen ihmisen riittävän.

Siinä on sellaista yksinkertaista elämänviisautta, joka löytyy Leankin elämänfilosofiasta.

”Jos yhdenkin ihmisen päivä on pelastunut yksinäisyyden tunteelta käymällä Ankkurissa, silloin sen päivän tavoite on saavutettu. Että ei sen tarvitse olla sen ihmeellisempää.”

Asukastalo Ankkuri Herttoniemenrannassa tarjoaa vapaata asukastoimintaa kaikenikäisille ihmisille, ryhmissä ja yksin. ”Hienosti voisi puhua syrjäytymisen ja nuoriso-ongelmien ehkäisemisestä, mutta lyhyesti sanottuna se on asukastoimintaa.”

”Aika, jonka käytän Ankkurissa, on minun vapaa-aikaani. Haluan käyttää sen hauskan tekemisen parissa. Ei se mitään sen jalompaa ole, en ole siellä töissä enkä saa palkkaa.”

Lihapiirakka sanakirjaa tehokkaampi

Mutta mennään takaisin ruoanlaittoon, siitähän tässä oli puhe. Alkukesästä 1998 alkaen Lea veti Suomi-Somalia -keittiökerhoa kerran viikossa asukastalo Ankkurissa. Ideana oli opettaa somaliperheenäideille suomalaista ruokaperinnettä.

”Naiset ottivat itse yhteyttä, koska he halusivat oppia valmistamaan saatavilla olevista raaka-aineista hyvää, edullista ja terveellistä ruokaa. Sellaisia ruokia, joita somalinaiset näkevät tehtävän mainoksissa ja joista ihmiset puhuvat, ruokia, joita tarjotaan kouluissa ja päiväkodeissa.”

”Ensimmäinen asia, joka minua kosketti tässä kulttuurien kohtaamisessa, oli kun puhuimme somaleiden sambusa-piiraista. Sehän on suomeksi lihapiirakka! Että voi vitsit, ympäri maailmaa tehdään lihapiirakoita, että vaan pieniä eroja! Venäjällä on pelmeneitä ja Suomessa lihiksiä”, Lea innostuu.

Somalinaiset korostivat jälkeenpäin oppimisen merkitystä. Kun lihapiirakkakeskustelu herätti hilpeyttä, niin samalla kohentui myös suomen kielen taito, jota kurssilla oli myös tarkoitus kehittää.

”Työn kautta kielen hallinta kehittyy paremmin kuin pelkästään tunneilla istumalla.”

Rasismista pitää puhua

Lea on mukana myös tukiperhetoiminnassa. Toiminnan tarkoituksena on tukea aikuistuvia nuoria aikuisia. Heitä neuvotaan elämään ja kotiin liittyvissä peruskysymyksissä ja asetetaan myös rajoja.

”Ilmoittauduin tukihenkilöksi siihen aikaan, kun työskentelin vanhusten kanssa ja koin sen aika raskaaksi. Ajattelin, että nuorten kanssa työskenteleminen tasapainottaa olotilaani.”

Se on ymmärrettävää, jos yhtenä kriteerinä pitää sitä, että vajaa viisikymppinen Lea juoksentelee harrastuksekseen vielä punk-konserteissa.

”Olen aina pitänyt puuhastelusta nuorten kanssa. Olen ollut järjestysmiehenä Lahden 8-salilla, koska on niin kivaa nähdä nuoria. Etenkin punkkareita. Yhtäkään tappelua en ole konserteissa nähnyt. Ne punkkarit vaan pitää hauskaa ja on tosi symppiksiä”, neljän lapsen äiti nauraa.

Äidistä poikaan – vai pitäisikö sanoa pojasta äitiin, sillä toiseksi vanhin pojista on vannoutunut punkkari.

Lean tukiperhenuoret ovat kaksi etiopialaista veljestä, mutta hän paiskii töitä myös muiden maahanmuuttajaperheiden kanssa.

”Rasismi on yksinkertaisesti tyhmyyttä ja epävarmuutta. Ei voi myöskään ajatella, että jossain tietyssä ihmisryhmässä rasismia ei olisi ollenkaan. Joskus maahanmuuttajien rasismi on pahempaa kuin meillä, mutta hehän reagoivat vain niihin ennakkoluuloihin, mitä heihin kohdistuu”, Lea jäsentelee ja toteaa itsessään olevan ”hiukan matkasaarnaajan vikaa”.

”Täytyy olla aina valmis sanomaan ja osoittamaan, että kukas nyt on rasisti. Oman asenteen julkituominen on etu yhteiskunnallekin. Jos jotain mutkakohtaa voi yksi ihminen suoristaa, se säästää myös markkoja.”

”Jos opetan somalialaisnaisille suomalaisen kalakeiton niksejä, niin pohjimmiltaan se on myös palvelu yhteiskunnalle. Naiset oppivat käyttämään ruoanlaitossa suomalaisia raaka-aineita, jolloin ruoka on edullisempaa ja perheet rasittavat vähemmän julkisia palveluita. He myös kotiutuvat helpommin ja suhtautuvat myönteisemmin muihinkin länsimaisiin asioihin saadessaan opastusta ystävyyden hengessä.”

”Pulla pitää leipoa yhdessä. Jos kaikki näin tekisivät, niin olisimme jo taivaassa”, Lea huokaa. Pilkettä silmäkulmassa ei voi olla huomaamatta.

Kasvissyöjä ei sammaloidu

Monelle jo moinen aktiivisuus riittäisi. Eipä riitä Lealle, vaan aina löytyy uusia haasteita. Nyt pitäisi auttaa naapureita Karjalassa.

”Viritteillä on hyväntekeväisyysprojekti Karjalaan. Minulla on varastollinen kerääntynyttä kirpputoritavaraa, jota aion myydä. Myyntivoitoilla on tarkoitus kustantaa tavarankuljetusta Karjalaan, jossa tavarat lahjoitetaan esimerkiksi lastenkotiin tai mielisairaalaan.”

Jos ja kun Lea kirpputoreiltaan tai punk-illoiltaan ehtii, hän emännöi ainakin kesään asti Ankkurin teemakeittiöitä. Keittiökerho kokoontuu kerran kuussa ja teemat jatkavat monikulttuurista linjaa. Tammikuun aiheena oli kasvisruokaa meiltä ja muualta. Intialaisten mausteisten ruokien vastapainona Ankkurissa herkuteltiin myös perinteisellä suomalaisella köyhän perheen kasvisruoalla.

”Tällaista ruokaa minä söin jo pikku nassikkana”, Lea kertoo. Kotonakin kokataan kasvisruokaa, sillä Lea ja kaksi asuintoveria, nuorin tytär ja alivuokralainen, ovat kaikki kasvissyöjiä.

Ankkurin keittiössä paistuu punajuuripihvejä ja makeita sipulirenkaita. Kattilassa höyryää perunamuusi. Lisukkeena syödään ruisleipää voin ja suolakurkkujen kera. Juomaksi Lea suosittelee kirnupiimää.

Lean punajuuripihvit ja sipulirenkaat

Keitä punajuuria kuorineen vähintään tunti. Jäähdytä, kuori ja viipaloi ne. Kastele viipaleet ensin kananmunassa ja sitten suolatussa korppujauhossa. Paista pihvit voissa molemmilta puolilta.

Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää pannulle 1 tl suolaa ja 1/2 tl sokeria. Sokeri estää sipulin mustumisen.

Punajuuripihvien ja sipulirenkaiden kanssa sopii itse tehty perunamuusi.

MAIJA IMMONEN

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!