Aamuaurinko lämmittää ihoa ja kumisaappaat molskahtelevat lätäkköihin kävellessämme Zimbabwen pääkaupungin Hararen Monavale Vlei-kosteikolla. Eletään maalis–huhtikuussa alkanutta kuivakautta. Normaalisti tähän aikaan vuodesta lammikoita ja vesialtaita ei kosteikolla juuri näe, mutta vieressä sijaitseva kaupungin vesiputki on puhjennut ja syöttää vettä ulos sisuksistaan. Kosteikon huokoinen savimaa ottaa veden tyytyväisenä vastaan.
Vesiputken tarjoamasta helpotuksesta huolimatta kosteikko kärsii poikkeuksellisesta kuivuudesta. Kyse ei ole pienestä paikallisesta ilmiöstä. Eteläistä ja itäistä Afrikkaa on korventanut kuivuus, jollaista alueella ei ole koettu vuosikymmeniin.
Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on YK:n mukaan ollut tammi–maaliskuussa pahin kuivuus yli sataan vuoteen. Eteläisen Afrikan kehitysyhteisön SADC:n pääsihteeri Elias Magosi totesi elokuun puolivälissä, että 17 prosenttia alueen väestöstä – noin 68 miljoonaa ihmistä – tarvitsee apua.
Kuivuuden syynä on El Niño-ilmiö, eli itäisen trooppisen Tyynenmeren pintavesien epätavallinen lämpeneminen, joka muuttaa voimakkaasti sääolosuhteita. Viimeisin El Niño -vaihe alkoi maailmanlaajuisesti vuonna 2023.
El Niñon vauhdittama kuivuus on aiheuttanut nälkä- ja vesikriisin, jonka huippu on vasta saapumassa. Kuivuus runtelee Zimbabwea, Sambiaa ja Malawia alueen maista kaikista rankimmin. Lokakuu, vuoden kuumin ja kuivin kuukausi, häämöttää pelottavana edessä.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres totesi heinäkuussa, että fossiilisilla polttoaineilla ladattu, ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos pahenee ja äärimmäinen kuumuus on uusi epänormaali. Afrikka, joka tuottaa noin kaksi prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä, kärsii jälleen rajusti ilmastonmuutoksen seurauksista.
Maailmassa on ekosysteemejä, jotka ennaltaehkäisevät ja lieventävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Tärkeimpiä niistä ovat kosteikot. Niiden hyödyt ilmastonmuutoksen lieventämisessä ovat suuremmat kuin minkään muun maalla sijaitsevan ekosysteemin.
Luonnon monimuotoisuus ja ihmisten selviytyminen ovatkin riippuvaisia kosteikoista. Kosteikot toimivat tulvavesien valuma-alueina, pitävät yllä luonnon vesitasapainoa, puhdistavat vettä ja ennaltaehkäisevät kuivuutta vapauttamalla sitouttamaansa vettä hitaasti vapaisiin pohjavesimuodostumiin. Mangrovemetsät, jotka kuuluvat kosteikoihin, lieventävät rannikkojen myrskyvesihuippuja ja vähentävät eroosiota.
Kosteikkoalueet ovat globaalisti eläinlajien keitaita; niillä elää tuhansia eri lintulajeja, äyriäisiä ja nilviäisiä, kaloja, nisäkkäitä ja hyönteisiä. Monavale Vlei -kosteikolla elää muun muassa yli 250 lintulajia, valkoposkisaukkoja, villisikoja, juovasakaaleja, sukeltaja-antilooppeja ja useita hyönteis- ja nilviäislajeja.
Tutkimukset vahvistavat, että kosteikot voivat lieventää äärimmäisiä tulvia ja lievittää rajua kuivuutta. Kosteikot voivat hidastaa kuivuuden kehitystä, nopeuttaa kuivuudesta toipumista, lyhentää sen kestoa ja lievittää sen vakavuutta.
Vaikka kosteikkojen merkitys vesi- ja ruokaturvalle on kiistaton, kohtaavat niitä monet uhat, jotka ovat ennen kaikkea ihmisen aiheuttamia. Zimbabwen pääkaupunki Harare on menettänyt noin puolet kosteikoistaan viime vuosikymmenen aikana kaupunkiviljelyn ja kestämättömän rakentamisen seurauksena. Lisäksi kaivojen määrän raju kasvu ehdyttää pohjavesivarantoja entisestään.
Maan hallitus on herännyt kosteikkojen suojelun tarpeeseen. Zimbabwen ympäristöministeriö kehittää kosteikkojen hallinta- ja suojelusuunnitelmaa, mutta tästä huolimatta kosteikoille rakentaminen jatkuu eri puolilla kaupunkia.
Kansainvälisellä Ramsar-sopimuksella suojeltua Hararen laajinta kaupunkikosteikkoa Monavale Vleitä uhkaa jälleen mittava rakennusprojekti. Kosteikot kuuluvat teoriassa maan ympäristöministeriön hallintaan, mutta osa kaupungin kosteikkoalueista on heikon hallinnon mahdollistamana myyty yksityisomistukseen.
Syksyllä 2022 Hararen kaupunki myönsi jälleen kaavoitus- ja kehitysluvat yli sadalle rivitalolle Monavale Vlei -kosteikolle. Kosteikolla harjoitetaan myös kaupunkiviljelyä; monet zimbabwelaiset viljelevät kosteikoilla maissia, joka on erittäin janoinen viljelykasvi.
Kosteikkorakentamisen mahdollistaa pääasiassa korruptio. Zimbabwessa talon rakennuttaja, eli yksityishenkilö tai yritys, tarvitsee useita lupia ja hyväksytyn ympäristövaikutusten arvion projektin edistämiseksi. Korruption ansiosta lupia myönnetään jälkikäteen, ja monet rakennusprojektit hyväksytään puutteellisin arvioin.
Paikallishallinto voi lisäksi myöntää alueelle kaavoitus- tai kehitysluvan rakentamisen aloituksen jälkeen. Asukkaiden ja paikallisten sekä kansainvälisten ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöjen vastustuksen ansiosta Monavale Vleihin suunniteltu rakennusprojekti on edennyt oikeuden kuultavaksi.
Kosteikot muodostavat noin 11 700 neliökilometriä, eli noin kolme prosenttia Zimbabwen kokonaispinta-alasta. Kosteikoista 21 prosenttia on luokiteltu biodiversiteetiltään terveiksi, 18 prosenttia vakavasti vaurioituneiksi ja 61 prosenttia kohtalaisesti vaurioituneiksi.
Etelä-Afrikassa tilanne on pitkälti sama. Etelä-Afrikan metsä-, kalastus- ja ympäristöministeriön mukaan maan pinta-alasta noin 3,6 prosenttia on kosteikkoja. Etelä-Afrikassa on yli 300 000 kosteikkoa, joista vain 15 prosenttia on suojeltuja, ja yli 80 prosenttia on joko heikosti suojeltuja tai täysin suojelemattomia.
Paikalliset ovat ryhtyneet puolustamaan Monavale Vlei -kosteikkoa Zimbabwessa. Esimerkiksi kosteikon suojeluun keskittyvä COSMO-järjestö opettaa ala- ja yläasteikäisille lapsille sekä yliopisto-opiskelijoille kosteikkojen ekologiaa, järjestää kuukausittaisia lintukävelyjä ja kampanjoi kosteikkojen suojelun puolesta.
COSMO:n luonto-opas Jimmy Muropa kävelee kosteikolla päivittäin havainnoimassa eläinten jälkiä, jotka liikkuvat usein aamuvarhain tai auringonlaskun aikaan. Muropa kerää kosteikolta roskia, poistaa mahdollisia lintu- tai nisäkäsansoja ja kirjaa ylös kosteikon muutoksia.
”Kerron lapsille siitä, mistä juomavetemme tulee. Kosteikot imevät sadeveden, ja se vapautuu pohjavesivarantoihin. Kosteikoille rakentaminen on pois meiltä kaikilta, koska kuivuus kärjistyy vuosi vuodelta”, Muropa sanoo.
Muropa arvioi, että toivoa kuitenkin on.
”Tutkimukset ovat vahvistaneet, että jos kosteikot jätetään rauhaan, eikä niille rakenneta tai niitä saastuteta, ne voivat toipua lähes ennalleen. Olemme Hararessa menettäneet ison osan kosteikoistamme, joten onneksi esimerkiksi tämä naapurusto ja järjestöt taistelevat kosteikon puolesta.”
Jutun on kirjoittanut Maailman Kuvalehden eteläisen Afrikan kirjeenvaihtaja.