28.11.2016
Kaukainen serkku syö vain lihaa
Ihmisille kaukainen sukulaislaji kummituseläin on kiehtonut tutkijoita jo pitkään.
28.11.2016
Ihmisille kaukainen sukulaislaji kummituseläin on kiehtonut tutkijoita jo pitkään.
28.11.2016
"Puhdasta vettä Nepaliin" -kehitysyhteistyöhanke palkittiin Vuoden projekti -palkinnolla.
22.11.2016
Toivo kiinnittyy ihmisten toimintaan. Vaihtoehtoja paremmalle elämälle on, ne täytyy vain kuvitella ja tehdä.
22.11.2016
Mitä on nykypäivän rasismi? Entä rasisminvastaisuus? Kysyimme asiaa kahdelta aihetta pohtivalta tutkijalta. Miksi he kokevat tärkeäksi myös osallistumisen rasisminvastaiseen toimintaan?
22.11.2016
Ghanan vaaleissa on paljon pelissä: valta, raha ja jopa demokraattisen yhteiskunnan uskottavuus koko Afrikassa.
15.11.2016
Toimittaja Wali Hashi, 44, haluaa puhua ja kertoa myös ongelmista ääneen. Silloin ihmisten ei tarvitse vain puolustautua, vaan heillä on mahdollisuus vaikuttaa.
26.10.2016
Kolttasaamelainen Katja Gauriloff suri pitkään juurettomuuttaan. Elokuvat auttoivat hänet omiensa pariin. Uusin elokuva Kuun metsän Kaisa kertoo oman isomummon tarinan.
24.10.2016
Richard Bona on tehnyt sielukkaan levyn, jota on vaikea lokeroida yksittäisiin genreihin.
24.10.2016
On nähtävä hyvyys siellä, missä sitä on, kirjoittaa Elina Hirvonen
24.10.2016
Tiharin vankilaravintolan työvuorossa vanki saa hetken kokea olevansa arvokas.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.