9.3.2012
Kolme kotimaata
Teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva Shumeng Ye, 23, vietti lapsuutensa Kiinassa, varhaisnuoruutensa Saksassa ja muutti Kajaaniin 13-vuotiaana.
12 / 2005
11 / 2005
10 / 2005
9 / 2005
8 / 2005
7 / 2005
6 / 2005
5 / 2005
4 / 2005
3 / 2005
2 / 2005
1 / 2005
9.3.2012
Teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva Shumeng Ye, 23, vietti lapsuutensa Kiinassa, varhaisnuoruutensa Saksassa ja muutti Kajaaniin 13-vuotiaana.
1.12.2005
"Väkivaltaan tottuu, koska sitä on joka puolella. Olen kasvanut siihen, että ihmisiä tapetaan ja sen jälkeen ollaan niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut", kertoo guatemalalainen entinen jenginuori. La Casa Jovenin nuorisokeskuksessa nuorille annetaan mahdollisuus aloittaa alusta.
1.12.2005
Riisi ruokkii puolet ihmiskunnasta. Pieni jyvä on myös aasialaisen kulttuurin perusta.
1.12.2005
Kansalaisjärjestöt ja suomalaisyhtiöt hämmentävät Uruguayn sellusoppaa.
1.12.2005
Raimo Harjula: Monia sateita nähnyt - Afrikkalaisia sananlaskuja ikääntymisen taidosta. Yliopistopaino 2005.
1.12.2005
Kitkerä mutta virkistävä juoma tuo ihmiset saman pöydän ääreen kaikkialla maailmassa.
1.12.2005
1.12.2005
1.12.2005
Kemistiksi valmistunut Helena Kekkonen löysi elämänsä intohimon rauhankasvatuksesta. "Kemian opettajana olin maailman huonoin. Parin kaavan jälkeen jo hyppäsin atomipommin rakenteeseen, ja vartin päästä keskustelimme aseistariisunnasta ja tavallisen ihmisen vastuusta."
1.12.2005
Yhteisötaide pyrkii parantamaan osallistujien elämäntilannetta ja selviytymismahdollisuuksia. Tansanian toiseksi suurimman kaupungin Mwanzan työpajoista syntynyt yhteisö tukee uransa alussa olevia nuoria taiteilijoita.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.