30.1.2005
Lastenkodin lapsilla oli onnea Intiassa
Kaksi vuorokautta hyökyaallon jälkeen Emmaus-kodin pienet asukkaat leikkivät iloisina koiranpentujen kanssa.
30.1.2005
Kaksi vuorokautta hyökyaallon jälkeen Emmaus-kodin pienet asukkaat leikkivät iloisina koiranpentujen kanssa.
30.1.2005
Ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitysyhteistyössä tarkoittaa, että annetaan köyhille mahdollisuus vaatia omia oikeuksiaan ja myös toteuttaa ne.
30.1.2005
Tsunamista pahiten kärsineessä Acehin maakunnassa Indonesiassa on nähtävissä uudenlaista solidaarisuutta, mutta kuinka kauan se kestää?
30.1.2005
30.1.2005
Elämä venäläissyntyisenä maahanmuuttajana Suomessa on helpompaa, kun ilot ja murheet voi jakaa vertaisryhmässä.
30.1.2005
Kenialainen tyttölukio voitti Kepan ensimmäisen Kumppanuus-palkinnon.
30.1.2005
30.1.2005
30.1.2005
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön ja Karibuni-järjestön yhteishanke Keniassa sai Kepan ensimmäisen kehitysyhteistyöpalkinnon hyvästä kumppanuudesta. Kenialaiset olivat iloisesti yllättyneitä palkinnosta.
30.1.2005
Hyökyaallon vaikutukset Thaimaassa olisivat jääneet paljon lievemmiksi, jos rantoja ei olisi raivattu ja rakennettu turistien käyttöön.