28.2.2018
Tuulinen pesti – kehitysministeri vaihtuu usein
Edellinen kehitysministeri, jonka pesti kesti koko hallituskaude oli Paavo Väyrynen.
28.2.2018
Edellinen kehitysministeri, jonka pesti kesti koko hallituskaude oli Paavo Väyrynen.
22.2.2018
Ihmisoikeustyö on muuttunut yhä vaarallisemmaksi. Viime vuonna yli 300 ihmisoikeuksia puolustanutta ihmistä sai surmansa, kertoo Amnesty.
21.2.2018
Ulkoministeriö ei leikkaa lähivuosina enää järjestöjen ohjelmatukea kokonaisuudessaan, mutta osa yksittäisistä järjestöistä saa kylmää kyytiä tukiuudistuksen seurauksena. Esimerkiksi Frikyrklig Samverkan joutuu ajamaan alas koko ohjelmatoimintansa.
21.2.2018
Halpavaatteet valmistetaan usein epäinhimillisissä olosuhteissa, ja ne päätyvät nopeasti jätteeksi. Suomalaisen Pure Waste -yrityksen perustaja Hannes Bengs uskoo, että muutos lähtee kuluttajista.
19.2.2018
Palkitun dokumenttielokuvaohjaaja Ramona S. Diazin mielestä on tärkeää, että elokuva-alalla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä keskustellaan.
13.2.2018
Kun suomalainen mies nai ulkomaalaisen vaimon, puoliso tulee monesti Thaimaasta. Suomalaisnaisen kumppani taas on useammin korkeamman elintason maasta ja koulutetumpi. Uppouduimme kahden hyvin erilaisen parin tarinaan.
8.2.2018
Toimittaja Kimmo Oksanen ja valokuvaaja Heidi Piiroinen ovat seuranneet yhden Suomeen saapuneen romanikerjäläisperheen elämää kymmenen vuoden ajan. Siitä syntyi kirja, Ohikuljetut.
6.2.2018
Ulkoministeriö on toistaiseksi perunut suunnitelman siirtää viestintä- ja globaalikasvatustuki Opetushallituksen hallinnoitavaksi. Toteutuessaan uudistus olisi uhannut muun muassa maailma.netin toimintaa.
6.2.2018
Suomi saa kielitaitoisen ulkomaankauppa- ja kehitysministerin.
5.2.2018
Kielipesät ja aikuisten kieliopinnot paikkaavat saamen kielien vaientamisen jälkiä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.