• 26.3.2019

    Luonto auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan, mutta ensin tarvitaan luontosuhde – "Ensimmäisen kerran kävin metsässä eskarissa"

    Tutkijan mukaan maahanmuuttajan kulttuurinen integraatio saattaa jäädä hieman vajaaksi, jos hän ei ymmärrä eikä hyödynnä suomalaista luontoa.

  • 25.3.2019

    Kysely: Suurin osa eduskuntavaaliehdokkaista helpottaisi perheenyhdistämistä

    Suomessa on viime vuosina kiristetty maahanmuuttajien mahdollisuuksia tuoda perheensä Suomeen. Nyt seitsemässä puolueessa yhdeksästä yli puolet kansanedustajaehdokkaista kannattaa perheenyhdistämisen helpottamista, selviää Amnestyn kyselytutkimuksesta.

  • 18.3.2019

    Monenlaisia vapaamatkustajia

    Nykyisin taloustiedettä käytetään oikeuttamaan suuria sosioekonomisia eroja, joita useimpien tutkittujen metsästäjä-keräilijöiden parissa ei olisi hyväksytty.

  • 15.3.2019

    Koululaiset marssivat ilmastotoimien puolesta – ”Aikuiset väittävät välittävänsä lapsistaan eniten, vaikka tuhoavat heidän tulevaisuuttaan”

    Koululaiset ja opiskelijat noin sadassa maassa lakkoilevat tänään perjantaina vaatiakseen päättäjiltä tehokkaampia ilmastotoimia. Esimerkiksi Tampereella järjestetty mielenosoitus keräsi arviolta satoja osallistujia.

  • 14.3.2019

    Mikä muuttuu, jos teknologiaa kehittävät myös ei-valkoihoiset? Brasilialainen Silvana Bahia ajaa tasa-arvoa it-alalle

    Teknologiaa on helppo pitää arvovapaana, mutta esimerkiksi kasvojentunnistusteknologia ei aina tunnista mustien kasvonpiirteitä. Suomessa vieraileva brasilialainen aktivisti Silvana Bahia haluaa teknologia-alalle enemmän etnistä monimuotoisuutta.

  • 8.3.2019

    Kysely: Kolmannes suomalaismiehistä uskoo, että väkivalta voi joskus olla naisen oma syy

    Solidaarisuus-järjestön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista pitää tärkeänä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä sekä Suomessa että maailmalla. Järjestö on kuitenkin huolissaan muun muassa nuorten sekä miesten asenteista.

  • 8.3.2019

    Valokuva haastaa vallitsevat rakenteet – Poliittisen valokuvan festivaali esittelee uusia tapoja ajatella ja elää

    Neljättä kertaa järjestettävä festivaali vie katsojan Irakin vuoristoon, pohjoiskarjalaiseen omavaraistalouteen ja yhteisöasumusten ytimeen.

  • 8.3.2019

    Feminiinisyyden palkka

    Tasa-arvon takeeksi ei riitä naisten ja muunsukupuolisten näennäinen vapaus hakeutua parempipalkkaisille, miesvaltaisille aloille, kirjoittaa AntroBlogin Saara Toukolehto uutiskommentissaan.

  • 7.3.2019

    Syyrialaislapset opiskelevat Libanonissa robotiikkaa ja koodausta – Kotimaastaan paennut neurokirurgi haluaa rikkoa pakolaisiin liitetyt stereotypiat

    Fadi Alhalabin MAPs-järjestö haluaa antaa syyrialaislapsille paremman koulutuksen kuin nämä olisivat saaneet kotimaassaan. ”Yritämme saada heidän ajatuksensa muualle kuin siihen, että olemme vain pakolaisia ja uhreja”, hän sanoo. Oppilaiden piirustuksia on nähtävillä Helsingissä.

  • 7.3.2019

    Järjestöt: Kehitysyhteistyörahoitusta nostettava tuntuvasti – Useimmat eduskuntapuolueet samaa mieltä

    Kehitysjärjestöjen uudessa vaalikampanjassa vaaditaan, että Suomi toteuttaisi viimein lupauksensa ohjata 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. Yli 90 kansanedustajaehdokasta on ilmoittanut tukevansa tavoitetta.