26.9.2012
Opetusministeri: Yhteiskunnalliset liikkeet esille kouluihin
Politiikan näkyminen oppilaitoksissa tukee ministerin mukaan niiden kasvatuksellista tehtävää.
26.9.2012
Politiikan näkyminen oppilaitoksissa tukee ministerin mukaan niiden kasvatuksellista tehtävää.
20.9.2012
Kuntalaisten mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ovat tällä hetkellä vähäisiä, todetaan ministeriöiden tekemässä selvityksessä.
17.9.2012
Suomalainen ruokakulttuuri on kansainvälistynyt parissakymmenessä vuodessa. ”Jos rakastaa toisen kulttuurin ruokaa, ei voi vihata sen ihmisiäkään”, ruokaprofessori Johanna Mäkelä sanoo.
17.9.2012
Demos-ajatushautomon perustaja ja tutkija Aleksi Neuvonen elää omaa unelmaansa. Siihen johtanut urapolku ei ole ollut sen paremmin suunnitelmallinen kuin sattumanvarainenkaan.
12.9.2012
Myös ihan tavallisia palveluita tarvitaan ihan tavallisten asioiden lisäksi, sanoo Väestöliitto.
7.9.2012
Suomestakin todennäköisesti lähetetään tyttöjä ympärileikattavaksi, sanoo Ihmisoikeusliiton asiantuntija Janneke Johansson.
4.9.2012
Husein Muhammed pohtii, unohdettiinko Mannerheim-kohun loukkaantumisen tuoksinassa jotain oleellista sananvapaudesta.
4.9.2012
Lenkkeillessä voi tehdä mieli kuntoilla enemmänkin. Onneksi löytyy ulkokuntosaleja.
4.9.2012
Ilkka Lehdonmäki pohtii, mikä saa aikuiset miehet laukomaan ihmisarvoa alentavaa tekstiä julkisuudessa.
3.9.2012
Kajaanilainen tanssiteatteri Routa tutkailee teoksessaan ihmistä ja sutta laumaeläiminä – hyvässä ja pahassa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.