2.1.2017
SKR:n rauhanpalkinto musiikin ja rauhantyön yhdistäjille
Suomen kristillisen rauhanliikkeen palkinto myönnetään Music Road Africalle, joka tekee musiikin avulla rauhantyötä Ruandassa.
2.1.2017
Suomen kristillisen rauhanliikkeen palkinto myönnetään Music Road Africalle, joka tekee musiikin avulla rauhantyötä Ruandassa.
23.11.2016
Maiden YK-suurlähetystöt ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Irak voi hyödyntää Ruandan kokemuksia joukkoraiskausten jälkihoidossa.
19.10.2016
Ruandassa on aloitettu ensimmäisenä maailmassa säännölliset kaupalliset lennokkikuljetukset, jotka voivat parhaassa tapauksessa pelastaa ihmishenkiä.
19.9.2016
Ruandassa tehdyn tutkimuksen mukaan käteisapua saavat pakolaiset panevat rahan kiertoon ja vaikuttavat talouteen myönteisemmin kuin pelkkää ruoka-apua saavat.
14.3.2016
Ruandan kansanmurhaa paetessaan Paco Pacifique eksyi viidakkoon kuudeksi vuodeksi.
2.6.2015
Yhdysvallat on luvannut hänen löytäjälleen viiden miljoonan dollarin palkkion.
5.5.2015
Israelissa on yli 50 000 afrikkalaista turvapaikanhakijaa tai ilman oleskelulupaa olevaa afrikkalaista siirtolaista.
1.9.2014
Nuori yrittäjä kannustaa tyttöjä teknologian pariin.
20.8.2014
Naisten ei pitäisi tyytyä vain tietotekniikan kuluttajan rooliin, sanoo alle kolmikymppisenä multimediayrityksen perustanut Akaliza Keza Gara.
23.7.2014
Ruandan hallitus haluaa palauttaa maahan "sukulaishuollon".
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.