• 28.7.2025

    Kriisienkin keskellä tanssitaan tangoa – Elokuvaohjaaja Annika Grofin dokumentissa etsitään tietä solidaarisuuteen

    Elokuvaohjaaja Annika Grofin tekeillä oleva dokumentti God is Tango näyttää, miten tango toimii paitsi selviytymiskeinona kriisin keskellä, myös työkaluna kohti rauhaa. Hänen mielestään tango mahdollistaa ihmisten kohtaamisen.

  • 24.6.2025

    ”Data heijastaa aina mennyttä” – Arda Awais ja Savena Surana tavoittelevat maailmaa, jossa ihmisillä on enemmän valtaa päättää siitä, mihin suuntaan teknologia kehittyy

    Arda Awaisin ja Savena Surenan perustama lontoolainen Identity 2.0 -studio tutkii ihmisen suhdetta teknologiaan kriittisellä ja luovalla otteella. Heidän mukaansa ajatus siitä, ettei ihminen voi teknologian ja tekoälyn kehitykselle enää mitään, on peräisin teknologiajäteiltä itseltään.

  • 17.6.2025

    Martti Ahtisaaren henkiset perilliset rakentavat rauhaa moninapaisessa maailmassa – ”Ei rauhaa saa aikaiseksi, jos osapuolet eivät sitä tavoittele”

    Presidentti Martti Ahtisaaren työ rauhanvälittämisen ja konfliktinratkaisun parissa jatkuu seuraavien sukupolvien voimin. Rauhanvälityksen asiantuntijat kertovat, mitä he oppivat Ahtisaarelta.

  • 16.6.2025

    The Earth Prize -palkinto vedenpuhdistajille

    Nuorten ympäristökisan voitto meni nuorille, jotka kehittivät uudenlaisen vedenpuhdistusratkaisun.

  • 9.6.2025

    Elokuvan juhlaa ilman yhtään punaista mattoa: Sodankylän elokuvajuhlat alkavat – Katso, mitkä Suomen ensi-illat voit nähdä jo Sodankylässä

    Sodankylän elokuvajuhlat alkavat 11.6. Yöttömässä yössä nähdään elokuvia, jotka muualle Suomeen tulevat vasta myöhemmin.

  • 5.6.2025

    Maailman Kuvalehden festariohjelmissa nostettiin esille toimittajien arkea maailmalla ja lehden 40-vuotista taivalta – ”Uskon, että journalismi voi rakentaa toivoa tarjoamalla samaistumispintaa”

    Maailman Kuvalehti toi Maailma kylässä -festivaalin lavalle kirjeenvaihtajansa ja kysyi heiltä, miten journalismi voi rakentaa rauhaa. Lisäksi tapahtumassa nähtiin lehden juhlanäyttely, jonka valokuvissa seikkailtiin ympäri maailmaa.

  • 3.6.2025

    Gallup: Mikä tuo sinulle mielenrauhaa epävarmoina aikoina?

    Kysyimme sosiaalisen median kanavissamme, mikä tuo lukijoillemme mielenrauhaa epävarmoina tai kuormittavina aikoina. Vastauksissa mainittiin esimerkiksi muiden auttaminen – ja huumori.

  • 2.6.2025

    Kuka puolustaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää?

    Jos valtiot eivät puolusta kansainvälisiä normeja johdonmukaisesti, sääntöjen rikkomisen pidäkkeet liudentuvat. Se on turvallisuusuhka kaikkialla, muistuttaa Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessori Kaari Mattila.

  • 30.5.2025

    Trumpin valtaannousun seuraukset näkyvät nyt perhesuunnittelun kriisinä – Ugandassa ihmiset ryntäsivät poistattamaan ehkäisykapselinsa, Sambiassa kierukat jumittuivat varastoon

    Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut ovat monessa maassa kriisiytymässä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon politiikan seurauksena. MSI Reproductive Choices -järjestön apulaisjohtaja Erica Belanger sanoo, että Trumpin edellinen kausi ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä nyt koetaan.

  • 23.5.2025

    Kansainvälinen kehitysrahoitus laski viime vuonna

    Kansainvälisen kehitysrahoituksen määrä laski 7,1 prosenttia viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, selviää OECD:n keräämästä datasta. Suomen kehitysrahoitus laski 12,9 prosenttia.