• 7.2.2023

    1500-luvulla alkunsa saanut konflikti kytee yhä Etelä-Chilessä – Mapuche-kansan ja metsäteollisuuden väliseen kiistaan ei ole helppoja ratkaisuja

    Chilen suurin alkuperäiskansa, mapuchet, taistelevat saadakseen takaisin oikeuden maihinsa. Ajoittain väkivaltaiseksi käyvä taistelu jakaa kuitenkin mielipiteitä. Käytännössä mapuchet elävät edelleen kolonialismin alaisina, muistuttaa tutkija Pablo Millalen.

  • 7.9.2022

    Uusiutuvan energian osuus kasvaa Chilessä kovaa vauhtia

    Chile on otollista aluetta sekä aurinko-, tuuli- että vesivoiman käytölle. Valtio haluaisi lisätä myös hajautettua energiantuotantoa, jonka ajatuksena on, että paikalliset yhteisöt tuottavat sähköä itse. Se etenee kuitenkin hitaammin.

  • 12.8.2022

    ”Minun ei tarvitse kertoa elämäntarinaani kaikille”

    Omien rajojen vetäminen on aktivistina jaksamisen ehto, sanoo Javiera Marchant Aedo. Se on vaatinut vuosien opettelua, terapiaa ja sääntöjen laatimista.

  • 18.11.2021

    Saako Chile oman Bolsonaronsa? – Laitaoikeiston ehdokas on gallupien kärjessä

    ”Chilen Bolsonaroksi” kutsuttu José Antonio Kast on noussut presidentinvaalien yllätyssuosikiksi. Kastin suosio on osaltaan vastareaktio vasemmiston menestykselle perustuslain uudistamishankkeessa.

  • 20.11.2020

    Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään

    Chilessä tuotetaan runsaasti etenkin aurinkoenergaa. Eniten siitä ovat kuitenkin hyötyneet muun muassa suuret kaivosyhtiöt, joiden energialaskut ovat pienentyneet merkittävästi. Samaan aikaan slummeissa ja maaseudulla elää yhä ihmisiä, joilla ei ole sähköä.

  • 25.9.2020

    Chilen mapuche-kansa saa asuttamiensa alueiden luonnonvaroista osakseen lähinnä ympäristöhaittoja

    Kaivokset, metsäplantaasit ja vesivoimalaitokset ajavat Chilen suurimman alkuperäiskansan ahtaalle. Mapuchet haluavat kehitystä luonnon ehdoilla.

  • 19.3.2020

    Adolfo Vera ja Ahmad Hosseini ovat eri sukupolvien maahanmuuttajia Suomessa – ”Silloin juotiin aina kolme kuppia kahvia”

    Suomi on vastaanottanut pakolaisia jo lähes 50 vuoden ajan. Kysyimme ensimmäisten pakolaisten joukossa Suomeen saapuneelta Adolfo Veralta sekä vuonna 2015 Suomeen paenneelta Ahmad Hosseinilta, millainen vastaanotto on ollut eri vuosikymmeninä.

  • 30.10.2019

    Pakolaisia ja paperittomia valkokankaalla

    Refugee Film Festival esittää pakolaisuutta ja sen vaikutuksia pohtivia elokuvia. Pakolaistaustaiset katsojat pääsevät elokuviin ilmaiseksi.

  • 6.6.2019

    Ratkaisuja vesipulaan: Chilen koulut keräävät sadevettä ja kierrättävät pesuvettä

    Ovallen ja Rio Hurgadon kunnissa on kahdeksan vuoden aikana kierrätetty ainakin miljoona litraa niin sanottuja harmaita vesiä. Kierrätysvesi kastelee koulujen vihannes- ja hedelmäviljelmät.

  • 19.2.2019

    Pääsiäissaarilla etsitään ratkaisuja ilmastonmuutokseen – Korallien ja ikivanhojen kivipatsaiden kohtalo huolettaa asukkaita

    Chilelle kuuluvan Pääsiäissaaren rannikolla merivesi on jo 5–6 astetta lämpimämpää kuin sen kuuluisi olla. Maassa on perustettu muun muassa Latinalaisen Amerikan laajin rannikonsuojeluohjelma.