3.10.2011
The Rough Guide to Brazilian Café
Brasilialaiset muusikot ovat aina osanneet imeä ulkomaisia
vaikutteita ja sulauttaa ne omiin musiikkiperinteisiinsä
siten, että omaleimaisuus säilyy.
3.10.2011
Brasilialaiset muusikot ovat aina osanneet imeä ulkomaisia
vaikutteita ja sulauttaa ne omiin musiikkiperinteisiinsä
siten, että omaleimaisuus säilyy.
26.9.2011
Brasilian suurimmassa kaupungissa São Paulossa vietetään jatkossa vuosittain heteroseksuaalisuutta juhlistavaa päivää, mikäli kaupunginvaltuuston päätös saa pormestarin hyväksynnän. Päivä olisi vastine ympäri maailmaa vietettäville pride-tapahtumille, joissa puolustetaan homojen oikeuksia.
18.8.2011
Nälkäaktivisteilla on suuria toiveita Brasiliassa köyhyyttä vähentäneen Jose Graziano da Silvan johtajakaudesta.
17.6.2011
Kehitysmaiden alhainen palkkataso ja yritysten nauttimat veroedut ajavat länsimaille tuotettua ruokaa ympäri maailmaa, sanoo Henri Lindholm.
4.5.2011
Vähärasvaista broilerinlihaa pidetään terveellisenä, mutta lihatehtaalla työskenteleminen ei sitä ole – ainakaan Brasiliassa.
19.4.2011
Brasilia ja Kiina vauhdittavat talouskasvuaan lukuisilla patohankkeilla kotona ja naapurimaissa.
14.4.2011
Brasilian 10. suurimmassa kaupungissa 1,5 miljoonaa ihmistä jakaa 8 kilometriä pyöräteitä.
23.3.2011
Brasiliassa maataloustuotannon odotetaan kasvavan enemmän kuin missään muualla maailmassa.
25.10.2010
Vilja Larjosto suunnitteli Vila Brandãon asukkaille omat kaupunkiviljelypalstat, mutta jäi ideansa kanssa yksin.
3.9.2010
Perun Amazonilla luontoa suojellaan paikallisväestöjen kustannuksella ja öljy-yhtiöiden ehdoilla.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).