27.8.2015
Brasilian kriisiin on liuta syyllisiä
Talouskriisiin löytyy syyllisiä niin oikealta kuin vasemmalta. Korruptio ja hallituksen virheet yhdistettynä maailmantalouden alamäkeen muiden muassa.
27.8.2015
Talouskriisiin löytyy syyllisiä niin oikealta kuin vasemmalta. Korruptio ja hallituksen virheet yhdistettynä maailmantalouden alamäkeen muiden muassa.
17.6.2015
"Alku oli helvetillinen, mutta nyt asumme paratiisissa", sanoo kaakaonviljelijä Darcirio Wronski.
17.6.2015
Harva eurooppalainen ymmärtää, kuinka jättimäinen Brasilia on ja että sinne mahtuu hurjasti alueellista vaihtelua.
16.6.2015
Aiemmin intohimostaan tunnetut riodejaneirolaiset ovat toivoneet taioilta apua rakkauselämään.
18.5.2015
Brasilian valtion öljy-yhtiön Petrobrasin korruptioskandaali horjuttaa koko maan taloutta. Suurhankkeiden hyytyminen vaarantaa monen työpaikan.
5.5.2015
Alkuperäisyhteisöt kiittelivät tuomaria uudesta lähestymistavasta.
5.2.2015
Kalastus uhkaa loppua, ilmansaasteet ja happosateet haittaavat elämää.
3.12.2014
Tuhannet ihmiset ottivat osaa Brasilian Rio de Janeirossa jo 19. kertaa järjestettyyn Pride-paraatiin. Vaikka homoseksuaalisuus on Brasiliassa laillista, etenkin transsukupuolisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta on yleistä. Tapahtuman järjestäjät muistuttivat, että tänä vuonna Brasiliassa on kuollut väkivallan seurauksena yli 200 seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa ihmistä.
11.8.2014
Bolsa Familia -tukiohjelma on nostanut 50 miljoonaa brasilialaista äärimmäisestä köyhyydestä, mutta pelastettavia riittää yhä.
4.7.2014
Brasilialaisille tehdyn kyselyn mukaan jalkapallon MM-kisat vahingoittavat maan taloutta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.