10.8.2026
Villa Karo tarjoaa Afrikkaa aloittelijoille
Afrikkaan liittyy yhä hämmästyttävän paljon ennakkoluuloja, kulttuurikeskus Villa Karon toiminnanjohtaja Julia Ojanen sanoo.
10.8.2026
Afrikkaan liittyy yhä hämmästyttävän paljon ennakkoluuloja, kulttuurikeskus Villa Karon toiminnanjohtaja Julia Ojanen sanoo.
11.6.2024
Kun Jaana-Mirjam Mustavuori matkusti stipendiaattina Afrikan Beniniin, häntä varoitettiin ottamasta ”kesäkissaa”. Mutta sitten hän tapasi Serge Gbehan. Suomessa aviopari on pienituloinen, Beninissä heitä luullaan miljonääreiksi.
19.4.2023
Zangbetot ovat länsiafrikkalaisessa Beninissä kylien ja kaupunkien epävirallisia poliiseja, joiden valppaus ja voima ovat perinteen mukaan peräisin hengiltä. Ne ovat myös näkyvä osa vuotuista voodoopäivää, jolloin voodoon harjoittajat kokoontuvat yhteen juhlimaan ja oppimaan toisiltaan.
18.5.2022
Beninin aluevesillä tavataan neljää lajia merikilpikonnia. Niiden kohtaloksi uhkaa koitua se, että kaikki niiden osat ovat ihmisen hyödynnettävissä. Grand-Popon kylässä tehdään aktiivista työtä kilpikonnien suojelemiseksi. Maaliskuussa 2022 Beninissä perustettiin myös oma kongressi, joka keskittyy kilpikonnien suojeluun.
14.4.2021
Skotlantilainen yliopisto ilmoitti maaliskuussa palauttavansa Nigerialle veistoksen, joka kuuluu afrikkalaistaiteen arvokkaimpiin kokonaisuuksiin. Tänä vuonna myös Suomen Kansallismuseo palauttaa runsaat 2000 saamelaisesinettä saamelaisyhteisölle.
28.1.2021
Mia Halme lähti suomalaisen ripulirokotetutkimuksen koekaniiniksi ja teki Beninissä koskettavan elokuvan auttamisesta ja sen problematiikasta. Elokuvan päähenkilö on infektiotutkija Anu Kantele.
30.11.2020
YK:n luoma valtionhallinnon digitaalinen alusta tekee Beninistä yhdessä Viron kanssa maan, jossa yrityksen käynnistäminen tapahtuu nopeimmin maailmassa. EU:ssa aikaa kuluu keskimäärin kolme päivää, New Yorkissa seitsemän päivää.
10.9.2020
Finlandialla palkitun tietokirjailijan Mari Mannisen uusin teos ruotii hyväntekeväisyyttä. Tietoa aiheesta kaivataan lisää, sillä joskus hyvääkin tarkoittava auttaja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
17.9.2018
Suomalais-beniläisen projektin tähtäimenä on pitkäaikainen vuorovaikutus.
14.8.2018
Benin on monille afrikkalaisille välietappi matkalla Pohjois-Afrikkaan ja Eurooppaan. Cotonoussa ei tarvitse pelätä poliisin ahdistelua, mutta ihmissalakuljettajat ovat jo löytäneet paikalle.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.