• 7.11.2022

    Pakistanin Taliban on saanut uutta virtaa Afganistanin vallankaappauksesta – Maassa vastustetaan uutta terrorin aaltoa

    Taliban-liike sai Pakistanin Swatin laaksossa jalansijaa 20 vuotta sitten, mutta nyt samaa virhettä ei haluta enää toistaa. Liikkeen valtaannousu Afganistanissa on rohkaissut sitä myös Pakistanissa, mutta nuorten ja naisten vastarinnan toivotaan pitävän ääriliikkeen loitolla.

  • 6.10.2022

    Afganistanilaiset protestoivat hazaroiden vainoa vastaan – Myös Suomessa aiotaan osoittaa mieltä

    Afganistanilaiset naiset ovat protestoineet viime perjantain naisiin kohdistunutta itsemurhaiskua vastaan. Talibanin valtaannousun jälkeen syrjityn hazaravähemmistön tilanne on ollut entistä vaikeampi.

  • 15.8.2022

    ”Konservatiivisimmatkin afganistanilaiset ovat järkyttyneitä” – Ensimmäinen vuosi Talibanin uuden hallinnon alla on suistanut Afganistanin talous- ja ihmisoikeuskriisiin

    Talibanin vallankaappaus Afganistanissa elokuussa 2021 on johtanut toisinajattelijoiden tukahduttamiseen, naisten oikeuksien polkemiseen ja yhä pahenevaan humanitaariseen kriisiin. Taliban haluaa väsyttää ihmisoikeustaistelijat ja länsimaat, jotta se saisi lisää valtaa. Sen edessä ei kuitenkaan saa taipua, sanoo Afganistan-asiantuntija ja ihmisoikeusaktivisti Aziza Hossaini.

  • 11.8.2022

    Poikansa kuolemasta syytetty turvapaikanhakija vapautettiin syytteistä Kreikassa

    Turvapaikanhakijoiden kohtelu on koventunut maassa vuodesta 2019 alkaen. Syytetyiksi joutuvat myös Kreikkaan rantautuvien veneiden kapteenit.

  • 14.6.2022

    Pakolaisten kokemuksia kerättiin kirjoituskilpailussa

    Afganistanilainen Hussain Kazemian voitti kilpailun kuvauksellaan pitkästä ja monien rajojen yli kulkeneesta matkasta Suomeen.

  • 2.6.2022

    Ukrainan sota on kriisi muille kriiseille – Miljoonat ihmiset voivat jäädä ilman ruokaa

    Ukrainan sodan myötä nousseet kustannukset ja koronapandemian aiheuttamat kehitysyhteistyön budjettileikkaukset hankaloittavat avustustoimintaa.

  • 21.3.2022

    Afganistan kärsii kuivuudesta, köyhyydestä ja nälästä

    Puoli vuotta Talibanin valtaannousun jälkeen Afganistan on vakavassa humanitaarisessa kriisissä. YK:n mukaan 95 prosenttia afganistanilaisista ei saa tarpeeksi syödäkseen.

  • 27.10.2021

    ”Tuen ja solidaarisuuden osoittaminen on se, mitä afganistanilaiset nyt kaipaavat” – Suomi roolimalliksi muulle maailmalle

    Suomalaisen median näkökulma Afganistanin tilanteeseen on jäänyt suppeaksi, sanoo Suomi-Afganistan Akatemian hallituksen puheenjohtaja Tamine Mehr.

  • 20.10.2021

    Dokumentaristi kuvasi pandemiaa pakolaisleirillä – Ahtaissa oloissa kehotukset turvaväleistä olivat huono vitsi

    Afganistanilainen dokumentaristi Reza Adib asui perheensä kanssa pakolaisleirillä Kreikassa, kun koronapandemian ensimmäinen aalto iski. Hän taltioi koronakriisin vaikutuksia leirin elämään. Tällä hetkellä Adib asuu Hämeenlinnassa ja työstää dokumenttia kotimaansa elämästä Talebanin valtaannousun jälkeen.

  • 21.9.2021

    ”Valitettavasti näen Afganistanin dystopiana”

    Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki näkee Afganistanin tulevaisuuden surullisena. Kuitenkaan kahdenkymmenen vuoden aikana maahan suunnattu kehitysyhteistyö ei ole valunut hukkaan.