15.3.2022
Vihersilta pelastaa eläimen liikennekuolemalta
Virhersillat, ekoduktit, voivat olla siltoja, tunneleita tai jopa köysiratoja. Vihersillat auttavat eläimen tien yli ja suojelevat sitä liikenteeltä ja pedoilta.
15.3.2022
Virhersillat, ekoduktit, voivat olla siltoja, tunneleita tai jopa köysiratoja. Vihersillat auttavat eläimen tien yli ja suojelevat sitä liikenteeltä ja pedoilta.
9.3.2022
Suomesta lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana 72 000 lasta turvaan Ruotsiin. Kaulaan matkan alussa ripustettu lappu on yksi esineistä, joka muistuttaa vuosista Ruotsissa.
7.3.2022
Naisten taivas ja miesten helvetti. Niin Amerikasta puhuttiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Amerikkaan lähti 1870–1920 -luvuilla siirtolaiseksi noin 350 000 suomalaista. Heitä ajoi Atlantin taakse unelma paremmasta.
24.2.2022
Mistä muutokset lähtevät? Aika usein kansalaisaktivismista. Aktivismilla on saavutettu naisten äänioikeus, tasa-arvoinen avioliitto ja monen maan itsenäisyys. Hankalan maailmantilanteen vastavoimana aktivismi on nousussa jälleen.
23.2.2022
Kansalaisvaikuttamisen keinot ja kanavat muuttuvat aikojen saatossa ja on tärkeää, että osaa valita niistä oikeat, sanoo Abilis-säätiön puheenjohtaja Amu Urhonen.
22.2.2022
Yhä useampi kiinalaisnuori ottaa tatuoinnin, vaikka vanhassa kulttuurissa niiden on katsottu kertovan rikollisuudesta. Kiinassa tatuointi ei sovi urheilijalle.
16.2.2022
Yksinkertainen kysymys "Pidätkö työstäsi?" avasi keskustelun ja sai Tansanian nuoret taksikuskit kertomaan tarinansa. Tarinat paljastivat eri puolia Tansanian taksialasta ja yleisesti yhteiskunnasta.
16.2.2022
Akwaeke Emezin esikoisromaani Makeaa vettä on parhaimmillaan vahva ja maaginen tavalla, joka puhuttelee ihmistä. Sen yhtä aikaa herkkä ja rujo kieli luo ruumillisuuden tunnun.
9.2.2022
Kansainvälisesti merkittävän repatriaation kunniaksi Kansallismuseossa on esillä 140 saamelaisesinettä sekä arkistoaineistoa, valokuvia ja saamelaistaiteilijoiden teoksia.
9.2.2022
Hytti nro 6:n ohjaaja Juho Kuosmanen ja Guled & Nasran pääosanäyttelijä Omar Abdi tapasivat aikoinaan Puhoksen somalikahvilassa. Menestyselokuvien jälkeen ystävät palasivat tuttuun ostoskeskukseen.