2.6.2010
Luksusturismia vai luonnonsuojelua?
Etelä-Meksikossa ekoturismiyhdistys taistelee kuivuutta vastaan puita istuttamalla. Viranomaiset suunnittelevat alueelle viiden tähden hotelleja ja golfkenttää.
2.6.2010
Etelä-Meksikossa ekoturismiyhdistys taistelee kuivuutta vastaan puita istuttamalla. Viranomaiset suunnittelevat alueelle viiden tähden hotelleja ja golfkenttää.
2.6.2010
Itämaisen tanssin juhlaa, Senegal savolaissilmin, jne.
2.6.2010
Ison ryhmän kilvessä on se hyvä puoli, että osumat sattuvat vain harvoihin, jos kehenkään.
2.6.2010
Kouvolaan tukkuliikkeeksi perustettu Kiina-keskus on viime talvesta asti ollut viranomaisten syynissä. Kiinalaiset yrittäjät jatkavat taisteluaan.
2.6.2010
Kasvava joukko helluntailaisia räppää Namibiassa Jumalan sanaa.
2.6.2010
Palestiinalaisten aseman puolesta noustaan barrikadeille myös Israelissa.
Kolme aktivistia kertoo, mikä saa vastustamaan oman maan politiikkaa ja armeijaa.
2.6.2010
Meksikon konfliktialueilla länsimaisten aktivistien läsnäolo on suojannut paikallisia toimijoita väkivaltaa vastaan. Onko tilanne muuttumassa vaarallisemmaksi ulkomaalaisillekin?
2.6.2010
Jos saivarrellaan metallin ja muovin välillä, pitäisi tietää, kuinka paljon materiaalia tarvitaan tuotetta kohden.
2.6.2010
Kansanvaltaisen hallinnon edistäminen myös turvallisuuden alalla on pitkän aikavälin investointi.
2.6.2010
Iddi lensi Suomeen keskelle kylmintä talvea, hoiti lapsia, opiskeli suomea ja perushoitajan tutkintoa Lahden terveydenhoito-oppilaitoksessa.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.