• 12.10.2021

    Pieneltä saarelta keskellä Intian valtamerta löytyy oma uniikki rupia

    Kalastuksesta ja turismista elävä Seychellit on Afrikan vaurain maa. Se on myös maailman pienin maa, jolla on oma valuutta.

  • 4.10.2021

    Orwellilaisessa todellisuudessa Elokapina on ääriliike

    Ilmastokriisin vakavuuden valossa huomio pitäisi ohjata kriisiin ja siihen mitä voimme yhteiskuntina sille tehdä, ei paikkaansa pitämättömien väitteiden esittämiseen, kirjoittaa Tuomas Tammisto Antroblogin uutiskommentissa.

  • 4.10.2021

    Maailma pukeutuu muoviin

    Synteettisten kuitujen maatumisajat ovat jopa monisatakertaisia luonnonmateriaaleihin verrattuna.

  • 22.9.2021

    Ilmastonmuutos pakottaa miljoonat siirtolaisiksi – Samalla kasvaa myös pakkotyön riski, kertoo tuore selvitys

    Esimerkiksi Ghanassa nuoret miehet muuttavat kuivuutta pakoon maan eteläosiin ja joutuvat herkästi velkaorjuuteen.

  • 21.9.2021

    Hävikkikukkia myyvä Armi Kunnaala: ”Meidän pitäisi hyödyntää sitä, mitä meillä jo on”

    Kukankaan ei tarvitse olla täydellinen. Stadin Kukkiksen Armi Kunnaala ohjaa meitä ajattelemaan uudella tavalla.

  • 21.9.2021

    Vahinkovakuutukset ja tarkemmat sääennusteet auttavat Kaakkois-Aasian viljelijöitä varautumaan ilmastoriskeihin

    Neljässä Kaakkois-Aasian maassa on käynnissä hanke, jossa autetaan viljelijöitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen esimerkiksi aiempaa tarkempien sääennusteiden avulla. Kaikkeen ei voi sopeutua, ja siksi viljelijöille tarjotaan myös vakuutuksia.

  • 15.9.2021

    YK-järjestöjen selvitys: Suurin osa maataloustuista on haitallisia ympäristölle ja terveydelle

    Tuoreen raportin mukaan maataloustuet pitäisi muokata niin, että ne tukisivat kestävää maataloutta – eivät esimerkiksi sokerin ja naudanlihan tuotantoa.

  • 14.9.2021

    Raportti: Yhä useampi maa ei enää rakenna uutta hiilivoimaa – Jäljellä olevat projektit keskittyvät kuuteen maahan, joille luopuminen voi olla vaikeampaa

    Uudet hiilivoimalahankkeet alkavat olla jo harvinaisuus, sillä niiden määrä on romahtanut Pariisin ilmastosopimuksen solmimisen jälkeen. Ajatushautomon raportissa toivotaan, että yhä useampi maa siirtyy uusista hiilivoimaloista luopuvien joukkoon Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä.

  • 13.9.2021

    Koronavuosi ei pysäyttänyt ympäristön puolustajiin kohdistuvia hyökkäyksiä – Tuoreen raportin mukaan viime vuonna tapettiin ainakin 227 aktivistia

    Kolumbiassa murhattiin viime vuonna ainakin 65 ympäristöoikeuksien puolustajaa. Monissa maissa rikoksia ei tutkita lainkaan, kertoo Global Witness -järjestö.

  • 9.9.2021

    Avokado, vanilja ja puuvilla uhattuina – Monien tärkeiden kasvien luonnonvaraiset sukulaiset ovat vaarassa kadota, paljastaa tutkimus

    Monien tärkeiden satokasvien luonnonvaraiset sukulaiset ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Riskinä on, ettei niiden avulla voida enää kehittää esimerkiksi ilmastonmuutosta paremmin sietäviä versioita.