9.1.2014
Kaikista köyhimpien apuna
Abilis-säätiö pyrkii auttamaan ja kannustamaan kehitysmaiden vammaisia – ei tekemään asioita heidän puolestaan.
9.1.2014
Abilis-säätiö pyrkii auttamaan ja kannustamaan kehitysmaiden vammaisia – ei tekemään asioita heidän puolestaan.
9.1.2014
Monet viranomaispalvelut ovat vielä liikuntavammaisten tavoittamattomissa Intiassa.
26.9.2013
Varat suunnataan muun muassa vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille sekä YK:n tasa-arvojärjestölle, kertoo ministeri Heidi Hautala.
19.8.2013
Vammaisnäkökulma tulisi sisällyttää osaksi kaikkea ulkosuhteiden hoitoa, esitetään Abilis-säätiön raportissa.
2.7.2013
Erityisesti vähemmistöjen, maahanmuuttajien ja vammaisten oikeudet toteutuvat puutteellisesti eilen EU:hun liittyneessä Kroatiassa, raportoi Human Rights Watch.
28.6.2013
Vain pieni vähemmistö syrjintää kokeneista tuntee saaneensa valittamalla oikeutta, selviää Ihmisoikeusliiton uudesta selvityksestä.
30.1.2013
Keniassa vammaisten tilanne on tukala. Moni elättää itsensä kerjäämällä.
31.5.2012
Amu Urhoselle on aina ollut itsestään selvää, ettei vammaisuus ole virheellisyyttä.
23.4.2012
Vaikka yhä useampi valtio allekirjoittaa Ottawan sopimuksen ei miinanraivaajilta lopu tulevaisuudessakaan työt.
4.12.2006
Albinismi on eteläisessä Afrikassa lähes 15 kertaa yleisempää kuin Euroopassa. Albiinoihin liittyy Afrikassa edelleen pahansuopia uskomuksia, ja esimerkiksi Zimbabwessa heistä harva elää puutteellisen terveydenhuollon vuoksi yli 50-vuotiaaksi.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).