19.12.2014
Nälkä vaanii yhä useampaa Zimbabwessa
Työpaikat katoavat kaupungeista, joissa pärjättiin ennen paremmin kuin maalla.
19.12.2014
Työpaikat katoavat kaupungeista, joissa pärjättiin ennen paremmin kuin maalla.
18.12.2014
Maa on sisällissodan partaalla, ja berberivähemmistö pelkää taas jäävänsä ilman oikeuksia.
2.12.2014
Aasian ja Tyynenmeren alueen maat lupaavat, että vuonna 2024 niiden syntymät rekisteröidään ja jokaisella on henkilöllisyystodistus.
22.9.2014
Maailmassa saattaa vuonna 2100 olla kaksi miljardia ihmistä enemmän kuin tähän asti on uskottu.
11.7.2014
Vuonna 2050 jo kaksi kolmasosaa maailman väestöstä elää kaupungeissa.
4.6.2014
Miksi Helsingissä asui vuoden 2013 lopussa naisia 34 750 enemmän kuin miehiä? Miksi Oulussa molempia sukupuolia on melkein yhtä paljon? Syntyykö maailmalla enemmän tyttö- vai poikavauvoja?
19.5.2014
Alle 5-vuotiaiden kuolleisuuden väheneminen on johtanut siihen, että myös kehitysmaissa elinajanodote kipuaa ylöspäin.
18.2.2014
Uusien syöpätapausten odotetaan lisääntyvän maailmanlaajuisesti jopa 70 prosenttia seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.
21.11.2013
Kiinan kommunistinen puolue päätti myös pikkurikoksista määrättyjen työleirirangaistuksien lopettamisesta.
5.11.2013
Maan länsiosissa asuva ronhingya-kansa on huolissaan.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.