Artikkelikuva

Kumpia maailmassa on enemmän, miehiä vai naisia?

Miksi Helsingissä asui vuoden 2013 lopussa naisia 34 750 enemmän kuin miehiä? Miksi Oulussa molempia sukupuolia on melkein yhtä paljon? Syntyykö maailmalla enemmän tyttö- vai poikavauvoja?

Kysymykseen vastaa Helsingin yliopiston väestötieteen professori Pekka Martikainen.

”Suomessa naisia on hieman miehiä enemmän miesten korkeamman kuolleisuuden takia. Aluevaihtelu johtunee kuitenkin suurimmaksi osaksi muuttoliikkeestä. Pääkaupunkiseutu vetää puoleensa enemmän naisia kuin miehiä.

Poikia kuitenkin syntyy Länsi-Euroopassa 105 sataa tyttövauvaa kohden. Miesten kuolleisuus  on korkeampaa heti syntymästä lähtien, mutta vauraissa maissa kuitenkin niin alhaista, että ero syntyneiden sukupuolijakaumassa tasautuu vasta noin viidenkymmenen ikävuoden paikkeilla.

Maailmanlaajuisesti poikien ja tyttöjen suhde vaihtelee aluekohtaisesti ja vaikkapa etnisen ryhmän mukaan. Esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa perheessä suositaan poikalapsia ja sukupuolisuhde saattaa olla jopa 110 tai enemmänkin. Poikapreferenssi näkyy nykyään valikoivissa aborteissa ja erityisesti aikaisemmin muissa keinoissa maksimoida mahdollisuudet poikavauvan saamiseen vaikkapa tappamalla tai jättämällä vastasyntynyt tyttövauva heitteille.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!