15.4.2015
Sierra Leonen koulut avattiin
Sierra Leone on viimeinen maa, joka avaa koulut ebolaepidemian jäljiltä. Ensimmäisenä päivänä koululaisia oli vähän.
15.4.2015
Sierra Leone on viimeinen maa, joka avaa koulut ebolaepidemian jäljiltä. Ensimmäisenä päivänä koululaisia oli vähän.
10.4.2015
Alkoholisteille tarkoitettuja valtion kuntoutuslaitoksia on vain kolme. Yksityiseen hoitoon harvalla on varaa.
31.3.2015
Sukupolvi sukupolvelta jälkeläisten määrää vähentävä keino on hidas, mutta tehokas.
24.3.2015
Kuukautisiin liittyvät myytit elävät vahvoina Intiassa. Pahinta on naisten tietämättömyys ruumiinsa toiminnasta, sanoo Joanita Pinto.
24.3.2015
Länsi-Nepalin maaseudulla naiset eristetään kuukautisten aikaan lähes kaikesta, sillä heidän katsotaan olevan epäpuhtaita. Yönsä he nukkuvat karjasuojassa eläinten kanssa.
23.3.2015
Jos naisia ei kohdella hyvin, lapset kuolevat varhain, tiivistää tutkija.
23.3.2015
Vuosi epidemian puhkeamisen jälkeen yli 10 000 ihmistä on kuollut.
18.3.2015
Yli kolmanneksella terveyskeskuksissa ei ole edes käsienpesuvettä, käy ilmi 54 maan tutkimuksesta.
17.3.2015
Hiilen poltosta koituvat terveyskulut ovat Australiassa noin 1,9 miljardia euroa.
11.3.2015
Paikallisten luottohenkilöiden panos väestön valistamisessa oli korvaamaton, käy ilmi tuoreesta raportista.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.