13.5.2015
Ebolan hellittäessä rokottaminen elpyy
Ebolan talttuminen tarkoittaa, että perusterveydenhuoltoa on ryhdyttävä elvyttämään. Monella on kuitenkin ennakkoluuloja rokottamista kohtaan.
13.5.2015
Ebolan talttuminen tarkoittaa, että perusterveydenhuoltoa on ryhdyttävä elvyttämään. Monella on kuitenkin ennakkoluuloja rokottamista kohtaan.
8.5.2015
Vaikka ebolaepidemian loppu häämöttää, Amnesty Internationalin mukaan Sierra Leone käyttää ebolan takia julistettua hätätilaa yhä enemmän ilmaisun ja kokoontumisen vapauden suitsimiseen.
5.5.2015
EU kielsi liialliset kromipitoisuudet nahkatuotteista, mutta työntekijöitä se ei välttämättä auta.
5.5.2015
Tuoreen Maailman äitien tila -raportin mukaan kehitysmaiden kaupunkien köyhät lapset kuolevat ainakin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin rikkaat.
5.5.2015
Koulujen sulkeminen oli yksi keinoista, joilla epidemian leviämistä hillittiin.
30.4.2015
ILO:n raportin mukaan tilanne asettaa ihmisiä hengenvaaraan.
30.4.2015
Pekingin olympialaisten aikaan syntyi painavampia lapsia, koska saastemäärät olivat pienemmät.
24.4.2015
Kattava rokottaminen voisi estää 1,5 miljoonaa kuolemaa vuosittain, WHO sanoo.
22.4.2015
Tuoreen tutkimuksen mukaan väärennetyt malarialääkkeet eivät ole niin yleisiä kuin on luultu, mutta heikkolaatuiset lääkkeet voivat aiheuttaa potilaille hengenvaaran.
22.4.2015
Maailman suurimpiin kuparintuottajiin kuuluva maa on pullollaan terveydelle ja ympäristölle haitallista kaivosjätettä, mutta kaikki asukkaat eivät edes tiedä elävänsä jätteen naapurissa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.