26.2.2015
Suolistobakteereista ehkä apu lasten aliravitsemuksen hoitoon
Tulevaisuudessa aliravitsemusta voidaan hoitaa yhä tehokkaammin mikrobien avulla, käy ilmi tutkimuksesta, jossa oli mukana muun muassa Tampereen yliopisto.
26.2.2015
Tulevaisuudessa aliravitsemusta voidaan hoitaa yhä tehokkaammin mikrobien avulla, käy ilmi tutkimuksesta, jossa oli mukana muun muassa Tampereen yliopisto.
19.2.2015
Hälytyskellot soivat, jos tyttö ei ilmesty kouluun.
13.2.2015
Väkivaltaisuudet Nigeriassa ja Keski-Afrikan tasavallassa ovat ajaneet maailman köyhimpiin kuuluvan alueen yhä pahempaan kriisiin.
29.1.2015
Tutkijat etsivät pientiloille sopivia pelastusmenetelmiä.
16.1.2015
Hyvälaatuisen mullan kehittyminen saattaa kestää tuhat vuotta, muistuttaa FAOn aluejohtaja Raúl Benítez.
8.1.2015
Ilmastonmuutos saattaa muuttaa Perun ylänköalueen viljelykelvottomaksi.
19.12.2014
Työpaikat katoavat kaupungeista, joissa pärjättiin ennen paremmin kuin maalla.
19.12.2014
YK-järjestöt varoittavat, että maaliskuussa jo yli miljoona ihmistä voi kärsiä ruokapulasta ebolan aiheuttaman maatalouden tuotantovajeen takia.
11.12.2014
Ruoka-apu keskeytyi rahapulan vuoksi, mutta valtioiden, yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoitukset helpottavat tilannetta hetkellisesti.
9.12.2014
Tolupani-intiaanien kylä Hondurasissa on pelastanut lapsensa aliravitsemukselta ja vaurastuu kestävän maatalouden avulla.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.