11.7.2016
Kalaa syödään ennätyspaljon, ylikalastus yhä ongelma
Kala on ihmiskunnalle tärkeä proteiininlähde, mutta kolmannesta kaupallisista kalakannoista kalastetaan yhä liikaa, käy ilmi FAOn tuoreista tilastoista.
11.7.2016
Kala on ihmiskunnalle tärkeä proteiininlähde, mutta kolmannesta kaupallisista kalakannoista kalastetaan yhä liikaa, käy ilmi FAOn tuoreista tilastoista.
8.7.2016
Järjestöt ovat kiitelleet juuri hyväksyttyä globaalia ruokaturva-aloitetta, joka painottaa muun muassa naisten ja lasten ravitsemuksen parantamista.
6.7.2016
Konfliktin julmuuksia kokeneilla on vakavia psyykkisiä ongelmia, talous on romahduspisteessä ja ruokapula leviää.
30.6.2016
Kansa vaurastuu ja kaupungistuu, mikä vaikuttaa esimerkiksi lihankulutukseen.
23.6.2016
Itäisessä ja eteläisessä Afrikassa yli 50 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta El Niñon vuoksi. Avunantajia vaivaa kuitenkin väsymys, eikä "vihreästä kuivuudesta" saa hyvää tv-reportaasiakaan.
23.6.2016
Mitä jos ruokafanatismin sijaan keskittyisimme vaihteeksi siihen tavoitteeseen, että kaikilla olisi sitä riittävästi?
15.6.2016
Pienviljelijöitä ahdinkoon ajava maakaappausilmiö jatkuu yhä, vaikka monet räikeimmät yritykset Gaddafin ideoita myöden ovatkin epäonnistuneet, sanoo järjestö.
14.6.2016
Satoja litroja maitoa jouduttiin ennen kaatamaan päivittäin maahan, mutta nyt sitä kuskataan moottoripyörillä.
10.6.2016
EU:n tukema New Alliance -aloite on jättänyt pien- ja perheviljelijät ulkopuolelle ja satsannut sen sijaan yrityksiin, tuoreessa päätöslauselmassa linjataan.
9.6.2016
Vastikään julkaistun standardin tavoitteena on luoda yhteiset pelisäännöt maailmaa piinaavan ruokahävikin ja -jätteen vähentämiseksi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.