• 1.2.2018

    Tuhannet siirtolaiset yhä loukussa Libyan pidätyskeskuksissa – Eurooppa on osavastuussa, sanovat järjestöt

    Huomenna tulee kuluneeksi vuosi Italian ja Libyan pahamaineisesta sopimuksesta, jonka avulla estetään Välimerelle pyrkiviä siirtolaisia saapumasta Eurooppaan. Nyt moni siirtolainen elää Libyassa pidätyskeskuksissa, joissa kidutus on arkipäivää, sanoo Amnesty.

  • 31.1.2018

    Oppositiojohtaja Raila Odinga julistautui Kenian presidentiksi – valtio kielsi mediaa kertomasta tapahtumista

    Kenialaisten pelätään jakaantuvan yhä pahemmin kahtia, sillä maassa on nyt kaksikin presidentiksi julistautunutta ihmistä.

  • 29.1.2018

    Etiopia vapautti vankeja – miten pitkälle demokratia etenee?

    Etiopia on luvannut sulkea pahamaineisin kidutuskeskuksensa. Se on hallituksen keino lievittää tyytymättömyyttä, joka uhkaa maan yhtenäisyyttä ehkä pahimmin sitten vuoden 1991.

  • 26.1.2018

    Suomen aseviennistä kannellaan Euroopan komissiolle

    Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker haluaa selvittää, rikkoiko Suomi EU:n yhteistä kantaa myöntäessään tammikuussa asevientiluvan Arabiemirikuntiin.

  • 26.1.2018

    Gambian ex-diktaattorin aids-ohjelman uhrit hakevat oikeutta – yrttilääkitys johti jopa kuolemiin

    Viime vuonna vallankahvasta pois joutunut Yahya Jammeh väitti aikoinaan keksineensä parannuskeinon aidsiin. Nyt ”hoito-ohjelman” uhrit haluavat oikeutta.

  • 23.1.2018

    Yksityinen raha hämmentää maailman sotesoppaa

    Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö terveydenhuollossa ei kestä kriittistä tarkastelua. Malli vaarantaa YK:n kehitystavoitteiden keskeiset periaatteet, kirjoittavat taloustieteilijät Jomo Kwame-Sundaram ja Anis Chowdhury.

  • 22.1.2018

    Palestiinalaispakolaisia käytetään pelinappulana – Yhdysvaltain rahoitusleikkaus vie peruspalveluita

    Yhdysvallat leikkaa palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön rahoituksesta yli puolet. Se on kova isku järjestölle, jonka hartioilla on yli viiden miljoonan pakolaisen koulutus, terveys, sosiaaliturva ja hätäapu koko Lähi-idässä.

  • 19.1.2018

    Unkari haluaa ryhtyä verottamaan ”laitonta maahanmuuttoa” tukevia järjestöjä

    Hallitus ehdottaa myös lähestymiskieltoja ihmisille, jotka ovat mukana laittoman siirtolaisuuden avustamisessa.

  • 18.1.2018

    HRW: Viime vuosi osoitti, että ihmisoikeuksia voidaan puolustaa – viisi esimerkkiä

    Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on huolissaan populistipuolueiden suosiosta mutta muistuttaa, että niitä myös vastustetaan.

  • 17.1.2018

    Raportti: Demokratia kohtasi viime vuonna ”vakavimmat kriisinsä vuosikymmeniin”

    Freedom House -järjestö antaa pyyhkeitä etenkin Yhdysvalloille, joka on sen mukaan luopunut johtajanroolistaan taistelussa vapauden puolesta.