• 20.2.2018

    Nicaragua torjuu siirtolaisia kovin ottein

    Nicaragua on kiristänyt rajavalvontaa ja jopa kieltänyt kansalaisiltaan läpikulkumatkalla olevien auttamisen. Arvostelijat kummeksuvat maan politiikkaa, koska yli kymmenesosa sen omastakin väestöstä asuu ulkomailla.

  • 19.2.2018

    Unkarin uusi järjestölaki eteni parlamenttiin – maahanmuuttajatyötä tekeville kaavaillaan pakollista ”turvallisuusselvitystä”

    Unkarin järjestöjen tilanne herättää kasvavaa huolta ihmisoikeusjärjestöissä. Nyt parlamentissa käsitellään lakia, joka muun muassa estäisi siirtolaisuusjärjestöjä menemästä kahdeksaa kilometriä lähemmäs rajaa.

  • 14.2.2018

    Järjestöt: Israel rajoittaa gazalaisten terveyspalveluiden saantia yhä tiukemmin – yli 50 kuoli viime vuonna

    Israelin nihkeys myöntää kulkulupia vaikeuttaa palestiinalaisten terveyspalveluiden saantia. Samaan aikaan palestiinalaisten sisäinen valtataistelu uhkaa ajaa Gazan yhä pahempaan kriisiin.

  • 14.2.2018

    Tuomioistuin: Terve ympäristö on perusoikeus

    Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuin on tehnyt merkittävän linjauksen, jonka mukaan oikeus terveeseen ympäristöön on perusoikeus. Sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kannalta.

  • 13.2.2018

    Afrikan hyvän johtajuuden palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen – tunnustus Liberian ex-presidentille

    Mo Ibrahim -säätiö palkitsi Liberian entisen presidentin Ellen Johnson Sirleafin hyvästä johtajuudesta. Tunnustus on merkittävä, sillä viime vuosina se on usein jätetty jakamatta, koska riittävän hyvää johtajaa ei ole löytynyt.

  • 9.2.2018

    Amnesty: Myanmarin armeija ajaa yhä rohingyoja kodeistaan – viimeisin taktiikka on nälkiinnyttäminen

    Samaan aikaan, kun Myanmar ja Bangladesh ovat jo sopimassa rohingya-pakolaisten palauttamisesta takaisin Myanmariin, ihmisiä pakenee yhä. Amnestyn selvityksen armeija on estänyt rohingyoja pääsemästä riisipelloilleen, ja ruokapula on saanut monet lähtemään liikkeelle.

  • 9.2.2018

    Etiopia vapauttaa lisää poliittisia vankeja – joukossa myös ”terrorismin tukemisesta” tuomittu toimittaja

    Etiopia lupaa vapauttaa muun muassa terrorismista tuomittuja poliitisia vankeja. Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat, että vankiloissa viruu yhä tuhansia.

  • 7.2.2018

    Ympäristön puolustaminen on yhä hengenvaarallista – viime vuonna murhattiin lähes 200 aktivistia

    Tuoreiden tilastojen mukaan esimerkiksi agribisneksen, kaivosteollisuuden ja salametsästyksen vastustaminen vei hengen viime vuonna 197 aktivistilta.

  • 6.2.2018

    Kiinassa tehdään kaupungeista pesusieniä

    Kiina kärsii yleistyvistä tulvista. Yksi ratkaisu on ”pesusienihanke”, jonka tavoitteena on muokata kaupunkeja niin, että ne pystyvät imemään sadevettä ja käyttämään sitä uudelleen.

  • 2.2.2018

    YK aikoo julkaista tietokannan Israelin laittomissa siirtokunnissa toimivista yrityksistä – Israel pelkää boikottia

    YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan 206 yrityksellä on yhteyksiä laittomiin siirtokuntiin miehitetyllä Palestiinalaisalueella. Se aikoo julkistaa listan, mistä voi nousta iso poru.