• 27.3.2023

    ”Jos talous ei kasvakaan, mitä sitten?” – Asiantuntijat vastaavat onko talouskasvu mahdollista vihreästi

    Talouskasvu on ollut tuhoisaa luonnolle ja ilmastolle. Kestävämmäksi vaihtoehdoksi on esitetty vihreää kasvua. Kaksi asiantuntijaa kertovat, mitä he ajattelevat vihreästä kasvusta.

  • 9.11.2022

    ”Jos ihmisoikeudet ovat meille aidosti merkityksellisiä, olemme valmiita pitämään niistä kiinni, myös urheilukilpailujen kustannuksella”

    Urheilu ja politiikka eivät ole yksi ja sama asia. Niitä molempia yhdistävät kuitenkin niiden taustalla olevat ihmiset, jotka tekevät arvojensa mukaisia valintoja, Ujuni Ahmed kirjoittaa.

  • 13.4.2022

    Kohti kestävän kehityksen tavoitteita: Maat sopivat muovijäteongelman ratkomisesta

    YK:n ympäristökokouksessa Nairobissa tehtiin 14 päätöslauselmaa, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutettaisiin. Maaliskuun kokouksessa askelia otettiin esimerkiksi muovijäteongelman nujertamiseksi. Kokouksessa päätettiin neuvottelukomitean perustamisesta.

  • 24.2.2022

    Naisten äänioikeus ja orjuuden kieltäminen – Aktivismilla on saavutettu paljon ja nyt se nousee jälleen

    Mistä muutokset lähtevät? Aika usein kansalaisaktivismista. Aktivismilla on saavutettu naisten äänioikeus, tasa-arvoinen avioliitto ja monen maan itsenäisyys. Hankalan maailmantilanteen vastavoimana aktivismi on nousussa jälleen.

  • 23.2.2022

    Ihmisoikeustyössä ei ole pikavoittoja

    Kansalaisvaikuttamisen keinot ja kanavat muuttuvat aikojen saatossa ja on tärkeää, että osaa valita niistä oikeat, sanoo Abilis-säätiön puheenjohtaja Amu Urhonen.