• 4.5.2023

    Ugandan parlamentti hyväksyi uudelleen pelätyn homoseksuaalisuuslain

    Maailman tiukimmaksi kuvailtua lakia muutettiin presidentin pyynnöstä, mutta vain pintapuolisesti. Samaa sukupuolta olevien suhteista voi tietyissä tapauksissa saada yhä kuolemantuomion.

  • 3.5.2023

    Synnytyskoneista politiikan pelinappuloiksi – Albaniassa naisilla ei vieläkään ole ääntä, ja siksi tasa-arvon sanoma uhkaa vääristyä: “Feminismi on ase äärioikeiston käsissä”

    Neljä viidestä albanialaisesta naisesta on kokenut kotiväkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Aiemmin tilanteeseen oli mahdoton puuttua, sillä maasta puuttui tasa-arvon työkalu. Nyt pioneeri Liri Kuçi tuo feminismiä Albaniaan.

  • 3.5.2023

    Myanmarin ahdingossa oleva armeija turvautuu siviileihin kohdistuviin julmuuksiin

    Armeija kaappasi vallan Myanmarissa yli kaksi vuotta sitten, ja maan tilanne on jopa pahempi kuin aiempien konfliktien aikana. ”Tilanne muuttuu alati huonommaksi. Poliittisia vankeja, tapettuja ihmisiä ja poltettuja taloja on paljon enemmän. Sotilasjuntta sortaa kansaa ja on jopa aiempaa brutaalimpi”, sanoo poliittisten vankien avustusyhdistys AAPP:ssa toimiva aktivisti Kyaw Soe Win.

  • 2.5.2023

    Intian hindunationalistit muokkaavat historiaa mieleisekseen

    Intian mogulien aikakaudella rakennettiin muun muassa maailmankuulu Taj Mahal -pyhättö. Islaminuskon merkitystä maan historiassa halutaan nyt kuitenkin vähätellä ja moguliaika on päätetty poistaa historian oppikirjoista. Viranomaisten mielestä kyse on ”järkiperäistämisestä”, tutkijat ovat huolissaan vääristelyn vaikutuksista.

  • 27.4.2023

    Selvitys: Länsimaiset avunantajat ovat rahoittaneet Ugandassa homofobiaa levittäviä kristillisiä yhteisöjä – Suomessa ulkoministeriö selvittää tukea helluntaikirkolle, jonka edustaja on laukonut sateenkaarivastaisia mielipiteitä mediassa

    Suomalainen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International tukee Ugandassa helluntaikirkko PCU:ta, jonka edustaja on sanonut homoseksuaalisuuden olevan Raamatun vastaista. Ulkoministeriön ohjeet kieltävät kaikenlaisen syrjinnän. Fida ja ulkoministeriö lupaavat selvittää asian.

  • 26.4.2023

    Ukrainan sota herätti henkiin geopoliittisen kilpailun Afrikasta – Maanosan pitää nyt vältellä joutumista supervaltojen intressien ristipaineeseen

    Afrikasta on tullut yhä selkeämmin Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän välisen geopoliittisen kilpailun kohde. Se vaatii maanosalta huolellista strategiaa ja sen omien voimavarojen hyödyntämistä, kirjoittaa Linus Atarah.

  • 25.4.2023

    Miksi Joe Biden esitti Mastercard-johtajaa Maailmanpankin johtoon?

    Maailmanpankin uudeksi johtajaksi valittaneen investointipankkiiri Ajay Banga, jolla ei ole juuri näyttöjä globaalin kehityksen edistämisestä. Taustalla on Yhdysvaltain demokraattipuolueen heikkoudet globaaliin hallintaan liittyvissä kysymyksissä sekä vanha ”herrasmiessopimus” johtajuuden kuulumisesta Yhdysvalloille. Kenties Maailmanpankin seuraava johtaja valitaan kuitenkin jo avoimessa prosessissa ja kriteereillä, joita ohjaavat globaalit kehitystavoitteet, kirjoittaa Matti Ylönen.

  • 24.4.2023

    Sotilasmenot kasvoivat viime vuonna uusiin ennätyslukemiin – Suomessa menot nousivat hävittäjähankintojen takia eniten yli 60 vuoteen

    Sotilasmenot kasvoivat viime vuonna eniten Euroopassa, mitä selittää etenkin Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Sotilasmenot ovat kuitenkin kasvaneet jo vuosia, mikä viittaa siihen, etteivät valtiot usko turvallisuuden paranevan lähitulevaisuudessakaan, sanoo Tukholman rauhantutkimusinstituutti Sipri.

  • 20.4.2023

    Pelonlietsonta väestönkehityksestä lopetettava, vaatii YK:n väestörahasto – ”Naisten kehoja ei tule pitää väkilukutavoitteiden vankina”

    Huolipuhe sekä korkeasta että matalasta syntyvyydestä on yleistynyt. YK:n väestörahaston mukaan siitä ei kuitenkaan ole hyötyä, vaan tärkeintä olisi huolehtia siitä, että ihmiset pystyvät tekemään vapaasti päätöksiä omasta lisääntymisestään.

  • 19.4.2023

    Sudanin konfliktissa on kyse vaarallisesta valtapelistä, jossa roolinsa on myös ulkovalloilla – ”Kaikki paine pitäisi laittaa siihen, että sota loppuu”, sanoo tutkija Redie Bereketeab

    Sudanin armeija ja RSF-ryhmä taistelevat vaikutusvallasta ja rikkauksista – ja kumpikin uskoo voivansa voittaa. Ulkovallat ovat toistaiseksi vaatineet yhtenäisenä rintamana väkivallan lopettamista, mutta niilläkin on Sudanissa omat intressinsä. Ihmisoikeuksia ja demokratiaa ei luoda hetkessä, muistuttaa Afrikan sarven konflikteihin perehtynyt Pohjoismaisen Afrikka-instituutin tutkija Redie Bereketeab.