• 5.5.2014

    Maailman tila 2014: Muutos lähtee ruohonjuuritasolta

    Vuotuinen raportti peräänkuuluttaa alhaalta ylöspäin lähtevää johtajuutta kestävän maailman saavuttamiseksi.

  • 30.4.2014

    Amnesty pettynyt Suomen CIA-selvitykseen

    Totuus jää selvittämättä Suomen viranomaisten huolimattomuuden vuoksi, järjestö kritisoi.

  • 30.4.2014

    Irakin sunnivähemmistö haluaa valtaa

    "Useimmat meistä vihaavat al-Qaidaa", vakuuttaa sunniaktivisti Ghanim al-Abed.

  • 22.4.2014

    Intian nuorten ääniä kalastellaan somessa

    "Youngistan" ratkaisee vaalit, sillä lähes puolet äänestäjistä on alle 35-vuotiaita, kirjoittaa Manipadma Jena.

  • 17.4.2014

    Järjestöt: Urkintateknologian kaupalle tarvitaan säännöt

    Länsimaisten yritysten tuotteita käytetään kehitysmaissa toisinajattelijoiden ajojahtiin, sanovat järjestöt.

  • 15.4.2014

    IPCC: Maailman käärittävä nyt hihat ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi

    Kasvihuonepäästöt täytyy saada alas jopa 70 prosenttia vaikka ydinvoimalla, sanoo kansainvälinen ilmastopaneeli.

  • 9.4.2014

    Tutkimus: Nuoret eivät usko tulevaisuudennäkymiinsä

    Iso osa maailman väestöstä näkee olevansa umpikujassa, selviää uudesta mielipidetutkimuksesta.

  • 28.3.2014

    Amerikkalaisia herätellään ilmastonmuutokseen

    Tiedeyhteisö koettaa saada yhdysvaltalaiset ymmärtämään, ettei ilmastonmuutos ole enää kiistakysymys, vaan tosiasia, jolle on tehtävä nopeasti jotain.

  • 28.3.2014

    Hallituksen leikkaukset kehitysyhteistyövaroihin iso pettymys

    Kehysriihen päätökset murskasivat järjestöjen loputkin toiveet 0,7 tavoitteen saavuttamisesta vuonna 2015.

  • 26.3.2014

    Sisäministeriö haluaa pakolaislapset lukkojen taakse jatkossakin

    Hallitus on syönyt sanansa, syyttää Amnesty International.