19.5.2014
Eurovaalit ovat järjestöille lobbauksen paikka
Kaikki ehdokkaat eivät itsekään tiedä riittävästi EU-asioista, sanoo Kehys ry.
19.5.2014
Kaikki ehdokkaat eivät itsekään tiedä riittävästi EU-asioista, sanoo Kehys ry.
15.5.2014
Useimmat Puhtaat vaatteet -verkoston kyselyyn vastanneista suomalaisista eurovaaliehdokkaista kiristäisivät yritysvastuun sääntelyä ja valvontaa.
15.5.2014
Perussuomalaisten viljelemä politiikka on vaikeuttanut pakolaiskeskustelua Suomessa, vaaliehdokkaat arvioivat.
15.5.2014
Ilmastonmuutosrahastosta ei ole osoitettu senttiäkään hankkeille.
14.5.2014
Yli 50 suomalaista yhteiskuntatieteilijää on allekirjoittanut vetoomuksen vapaakauppaneuvottelujen ehtojen uudelleenavaamisesta.
14.5.2014
Maailmanparantaja muuttui militaristiksi, tutkija suomii.
12.5.2014
Maailman innovaatiojohtajalla olisi rahkeita viedä osaamista kehitysmaihin, mutta lobbareiden ääni on edelleen liian vahvoilla, sanoo ajatushautomo.
12.5.2014
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia suomalaisista haluaa maahan ilmastolain.
9.5.2014
Henkensä ihmisoikeuksien puolesta vaarantavien tulisi saada nopeampaa palvelua Suomesta, sanoo kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta.
5.5.2014
Parlamentissa on vähemmän naisia kuin Afganistanissa eikä tilanteen paranemisesta ole merkkejä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.