• 11.11.2015

    YK:n pääsihteeri varoittaa korruptiosta

    Korruptioon uppoavalla summalla nostettaisiin äärimmäisessä köyhyydessä riutuvat 1,4 miljardia ihmistä säälliseen elämään ainakin kuudeksi vuodeksi, YK laskee.

  • 10.11.2015

    EU-tarkkailijat: Myanmarin vaalit "hyvin järjestetyt"

    Uudistuksia kuitenkin tarvitaan, jotta vaalit olisivat aidosti rehelliset, sanotaan alustavassa lausunnossa.

  • 10.11.2015

    SASK ajaa kehitysyhteistyönsä alas yli 20 maassa

    Hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset vievät järjestön budjetista ensi vuonna 2,6 miljoonaa euroa.

  • 6.11.2015

    Raportti: Päästövähennyslupaukset puolet vaaditusta

    Mikäli maailman lämpeneminen halutaan pitää kahdessa asteessa, päästöjä täytyy vähentää tuplasti enemmän, sanoo Unep.

  • 5.11.2015

    Kaikki eivät saa äänestää Myanmarin historiallisissa vaaleissa

    Myanmarissa pidetään sunnuntaina ensimmäiset viralliset parlamenttivaalit sitten siviilivaltaan siirtymisen. Armeijan valta säilynee vaaleista huolimatta.

  • 4.11.2015

    Suomi haluaa vapaaehtoista konfliktimineraalikaupan sääntelyä

    Suomalaisjärjestöt muistuttavat, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei voi olla vapaaehtoista. EU:n on määrä päättää sääntelystä ensi vuonna.

  • 2.11.2015

    Valtapuolueen voittokulku jatkuu Tansaniassa

    Opposition mukaan vaalien ääniä peukaloitiin, mutta kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat reilut.

  • 2.11.2015

    Pelastakaa Lapsissa irtisanomisia

    Taustalla ovat sekä kehitysyhteistyöleikkaukset että kilpailun kiristyminen lastenkotikentällä.

  • 30.10.2015

    YK: Kahden asteen lämpeneminen yhä mahdollinen

    146 maata on jättänyt päästövähennyslupauksensa, mutta ne eivät vähennä päästöjä riittävästi.

  • 30.10.2015

    Qatar uudistaa pahamaineisia työlakejaan – "huijausta"

    Tuhansien siirtotyöläisten uskotaan kuolevan vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen rakennustyömailla.