30.11.2015
Sadat tuhannet osallistuivat ilmastomarsseille
YK:n ilmastoneuvottelut alkavat Pariisissa virallisesti tänään. Eri puolilla maailmaa on vaadittu fossiilisista polttoaineista luopumista.
30.11.2015
YK:n ilmastoneuvottelut alkavat Pariisissa virallisesti tänään. Eri puolilla maailmaa on vaadittu fossiilisista polttoaineista luopumista.
27.11.2015
Protesteissa on kuollut ainakin 50 ihmistä, eikä Intian puolelta ole saatu polttoainetta kahteen kuukauteen.
26.11.2015
Jos maailman maat eivät lupaa parempia päästövähennyksiä, kehitysmaiden kustannukset nousevat yli 50 prosenttia, sanoo Oxfam.
25.11.2015
Jatkossa järjestöt kilpailevat aiempaa enemmän keskenään, sanoi kehitysministeri Lenita Toivakka (kok).
24.11.2015
EU ei myöskään ole saavuttanut lupaamaansa 0,7-tavoitetta, kritisoidaan AidWatch-raportissa.
23.11.2015
Lähitulevaisuuden mahdoton haaste on, miten Eurooppa voi torjua miljoonat ihmiset menettämättä identiteettiään, kirjoittaa Roberto Savio.
19.11.2015
Tuoreen selvityksen Suomi on siirtymässä kehityspolitiikassaan lyhytjänteiseen vienninedistämispolitiikkaan.
13.11.2015
Siirtolaisuuden syihin puuttuva hätärahasto on liian pieni, syyttävät Afrikan johtajat.
12.11.2015
Uusiutuvaa energiaa tuetaan globaalisti neljä kertaa vähemmän.
12.11.2015
Vuosia odotetun ohjeistuksen käytännön vaikutukset jäänevät pieniksi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.