• 13.2.2023

    Talibanin vallankaappausta Pakistaniin paenneet pelkäävät palautusta – ”Me yritämme pysytellä niin näkymättöminä kuin mahdollista”

    Noin 250 000 afganistanilaista pakeni Pakistaniin talibanien saatua vallan elokuussa 2021. Monen viisumi on vanhentunut, mutta sen uusimiseksi heidän pitäisi palata Afganistaniin, jossa olot ovat monelle hengenvaaralliset. ”Minusta tuntuu Pakistanissakin äärimmäisen turvattomalta”, kertoo aiemmin kansalaisjärjestössä työskennellyt Sabrina Zalmai.

  • 24.1.2023

    Kreikassa siirtolaisia auttaneiden syytteet kaatuivat oikeudessa, mutta rikostutkinta jatkuu

    YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen kritisoima oikeudenkäynti keskeytyi, kun suurin osa vapaaehtoisiin kohdistetuista syytteistä hylättiin menettelytapavirheiden takia.

  • 5.1.2023

    Paikallisten ryhmien väkivalta piinaa Etelä-Sudania – Ainakin 166 siviiliä kuollut hyökkäyksissä

    Etelä-Sudanissa on virallisesti rauha, mutta viime kuukausina maassa on nähty erilaisten paikallisten aseellisten ryhmien hyökkäyksiä. Tuhannet ovat joutuneet pakenemaan.

  • 3.1.2023

    Pakomatka Eurooppaan on afganistanilaisnaisille hengenvaarallinen – Aila pukeutui pojaksi välttääkseen ihmiskaupan

    Afganistanilaiset ovat ukrainalaisten jälkeen suurin pakolaisryhmä EU:ssa. Moni nainen pakenee nyt Talibanin sortoa, mutta matkalla ja vielä perilläkin vaarat voivat olla jopa suuremmat. Moni raiskataan, ja osa joutuu ihmiskaupan uhreiksi.

  • 18.11.2022

    Raitista ilmaa, luova tila ja toivoa paremmasta – Huikeassa kuvareportaasissa Ukrainan pakolaisnuoret saavat skeittaamisesta tekemistä toimettomiin päiviin

    Juri Korotun opettaa Ukrainasta paenneille nuorille skeittaamista Hannoverissa. Hyödyt ovat ilmeiset: tasapaino laudalla vakiintuu, itseluottamus kasvaa ja hymyt palaavat kasvoille.

  • 15.11.2022

    Lähes 200 000 ihmistä paennut väkivaltaa Kongossa viime viikkoina – Vuosikymmenen takainen kapinallisryhmä M23 aktivoituu jälleen

    Ruandan vuoden 1994 kansanmurhan jälkimainingit tuntuvat edelleen myös Kongossa. M23-kapinallisliikkeen luultiin olevan jo historiaa, mutta nyt se ajaa jälleen ihmisiä kodeistaan.

  • 2.11.2022

    Eurooppa on siirtolaisille yhä vaarallisempi paikka – Vuoden 2021 alusta lähtien on kuollut yli 5 600 ihmistä

    Etenkin keskisen Välimeren reitti on siirtolaisille yhä vaarallisempi. Turvallisempia reittejä tarvitaan epätoivoisesti, sanoo Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö.

  • 2.11.2022

    Suomen Punainen Risti ohjaa 10 miljoonaa euroa Ukrainan hätäapuun – Yksi järjestön historian suurimmista lahjoituksista

    SPR:n kautta ohjataan käteisapua muun muassa niille, jotka majoittavat maksutta muualta maasta paenneita ihmisiä. ”Kun talvi kylmenee ja iskut jatkuvat, ihmisten selviytyminen on tiukoilla”, järjestön kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen sanoo.

  • 25.10.2022

    Human Rights Watch: Turkki karkottanut satoja pakolaisia Syyriaan – ”EU:n pitäisi tunnustaa, ettei Turkki ole turvallinen”

    EU pitää Turkkia turvallisena maana, mutta todellisuudessa Turkki pakottaa pakolaisia palaamaan Syyriaan, kritisoi ihmisoikeusjärjestö raportissaan.

  • 13.10.2022

    Maailmanennätysjuoksija Tegla Loroupe perusti rauhanjuoksut, orpokodin ja koulun – pian keskenään vihamielisten heimojen soturit halasivat toisiaan

    Maratonjuoksija Tegla Loroupe juoksi itselleen mahdollisuuden vaikuttaa. Kilpauransa jälkeen hän palasi kotiseudulleen konfliktien keskelle, käynnisti rauhanjuoksut ja perusti koulun ja orpokodin. Sitten hän avasi pakolaisurheilijoille tien olympialaisiin.