• 15.9.2017

    Futistytöt uhmaavat perinteitä Palestiinassa: ”Minulle sanottiin, ettei tyttö voi pelata”

    Tyttöjen jalkapallojoukkue saa osakseen paljon yhteisön vastustusta miehitetyssä Palestiinassa. Ennakkoluuloja murretaan siitäkin huolimatta.

  • 8.9.2017

    Rauhan rakentajat

    Kolumbiassa astui joulukuussa voimaan historiallinen rauhansopimus armeijan ja sissijärjestö Farcin välille. Naisilla on ollut suuri merkitys rauhan syntymiselle.

  • 4.5.2017

    Ilopangon naiset

    El Salvadorissa sijaitseva Ilopangon naisvankila on mitoitettu noin kahdellesadalle vangille. Tuomiotaan siellä kärsii kuitenkin lähes 2 000 naista.

  • 21.10.2016

    ”Ihmisen hinta ei koskaan ole ollut näin halpa”

    Espanjalainen Mabel Lozano kamppailee elokuvillaan ihmiskauppaa vastaan.

  • 14.10.2016

    Kentältä

    Maailman Kuvalehden uudella palstalla esittelemme jäsenjärjestöjemme ajankohtaista toimintaa.

  • 11.4.2016

    Naiset onnellisimpia työelämässä

  • 6.4.2016

    Voittajan asenteella

    Suomen euroviisukarsintojen voittajaa Sandhja Kuivalaista, 25, on kuvattu luonnonlapseksi ja lämpimäksi auringonpaisteeksi. Itse hän sanoo mielikuvan juontuvan siitä, että hän uskaltaa unelmoida ja olla naiivi.

  • 12.2.2016

    Ei muutama lisäkilo pahaa tee

    Tansaniassa kauneuskäsitykset ovat länsimaita avoimempia.

  • 7.12.2015

    Koti on intialaisnaisen työleiri

    Intiassa naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin missään muualla, kertoo The Huffington Post.

  • 6.11.2015

    Päivähoito – politiikan kovin ydin

    Miksi päivähoidosta puhuminen jää politiikassa naisten harteille? Tätä pohtii Elina Hirvonen.