• 6.9.2023

    ”Pakolaisia kohtaan osoitettavalle solidaarisuudelle on jälleen suuri tarve” – Chileläiset Suomessa 50 vuotta

    Suomi sai ensimmäiset pakolaisensa syksyllä 1973, kun noin 150 Chilen diktatuuria paennutta saapui maahan.

  • 24.8.2023

    ”Jos huudat n-sanaa Brasiliassa, päädyt vankilaan” 

    Poriin asettunut jalkapalloilija Jefferson Pires ei ainoastaan halua tukea piskuista Musan Salama -jalkapalloseuraa, vaan päivät täyttyvät myös vastaanottokeskuksissa pidettävistä luennoista. Niiden myötä hän haluaa auttaa muualta tulevia elämään parasta mahdollista elämää Suomessa.

  • 12.5.2023

    Juuret maahan, monella tapaa: ”Kun ihminen muuttaa Suomeen, hän voisi istuttaa puun”

    Sadat puuntaimet laitettiin multaan puunistutustapahtumissa ympäri Suomea. Tempauksien tarkoituksena oli juurruttaa puiden lisäksi niiden istuttajat. Voiko puunistutuksesta tulla tervetuliaisperinne Suomeen muuttaville?

  • 8.5.2023

    ”Lapsella tai nuorella voi olla paljon kielitaitoa, vaikka hänen kielitaitonsa koulun opetuskielellä olisi vasta aluillaan”

    Kaikki osaavat kieliä. Eri kielten osaamista voisi hyödyntää kouluissa ja yhteiskunnassa laajemminkin, sanoo erikoistutkija Jenni Alisaari Turun yliopistosta.

  • 21.4.2023

    Kuluneet koristossut ja perunaharja, jota on käytetty kampauksen viimeistelyssä -Afrosuomalaiset saivat ensimmäisen ikioman näyttelyn Helsingin kaupunginmuseoon 

    Hiustensuoristusrauta ja vaaleat laastarit lentävät roskikseen Helsingin Kaupunginmuseon uudessa Being Black -näyttelyssä. Nuorten aikuisten kanssa toteutettu näyttely kertoo, millaista on olla afrosuomalainen Helsingissä.

  • 30.3.2023

    ”Maahanmuutosta puhutaan Suomen vaaleissa koko ajan, mutta ei ole nähty tarpeellisena sitä, että maahanmuuttajat osallistuisivat yhteiskunnalliseen keskusteluun”, kirjoittaa Wali Hashi

    Yle antoi ruutuaikaa ensimmäistä kertaa erikielisille vaalikeskusteluille. Nyt ajankohtaisista teemoista puhutaan myös arabiaksi, englanniksi, selkosuomeksi, somaliksi ja venäjäksi.

  • 7.3.2023

    Rikossyyte haaksrikkoutuneen kumiveneen ohjaamisesta – Englannissa uuden lain mukaan pelkkä pyrkimys saapua maahan ilman tarvittavaa lupaa on rikos

    Englannin tiukentunut lainsäädäntö saattaa jatkossa viedä yhä useamman maahanmuuttajan oikeuden eteen. Viime vuonna Englantiin saapui Kanaalin yli 45 728 ihmistä.

  • 24.2.2023

    Mummolareissu Venezuelaan näyttää kriisiytyneen maan monet kasvot – Hyperinflaatio on vienyt rahalta arvon, silti ihmiset hymyilevät ja kutsuvat toisiaan rakkaiksi

    Yli seitsemän miljoonaa ihmistä on muuttanut Venezuelasta. Ruokapula on helpottanut ja moni tuntee olonsa turvallisemmaksi, mutta nousevat hinnat, katkokset palveluissa ja poliittinen epävakaus hankaloittavat arkea.

  • 17.2.2023

    Suomalaisen teatterimaailman tulee avata ovensa eri taustasta oleville ammatilaisille: ”Kaikkien pitää saada pelata”

    Suomessa elää yli 200 kieltä edustavia kulttuuri­ammattilaisia. On aika juhlia heidän tarinoitaan näyttämöllä. New Theatre Helsingin ja Svenska Teaternin festivaali on muutoksen ensimmäinen askel.

  • 7.2.2023

    Yhä useampi nuori haluaa tutustua karjalaisuuteensa – juurien löytäminen voi helpottaa irrallisuuden tunnetta: ”Yllätyin, miten moni pieni juttu omassa elämässä liittyykin karjalaisuuteen”

    Karjala ja karjalaisuus ovat ajankohtaisimmillaan kahdeksaankymmeneen vuoteen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa itärajan turvallisuustilanteeseen: pian rajalle kohoaa teräsaita. Samaan aikaan nuorisoa kiinnostaa nykyinen ja esipolvien Karjala. Taiteilija Reeta Suvanto käsittelee töissään perheensä pakomatkaa.