• 29.11.2016

    Maailma koulussa

    Globaalit muutokset ovat nyt niin kiihkeitä, että nuoret tarvitsevat tukea kasvaakseen aktiivisiksi ratkaisijoiksi.

  • 29.11.2016

    Meidän perheen salaisuus

    Monikielisessä työpajassa lapset saivat pohtia, mikä tekee omasta perheestä ainutlaatuisen.

  • 28.11.2016

    Jos nuorilla ei ole unelmia…

    Jos nuoret olisivat saaneet päättää, Iso-Britannia ei eroaisi Euroopan unionista ja Hillary Clintonista olisi tullut Yhdysvaltain presidentti. Pian nämä nuoret ovat vallassa, kirjoittaa Laura Häkli.

  • 4.10.2016

    Kun ruoskittu ruoskaansa kiittää

    Kiinalaiset arvostavat hämmästyttävän paljon heitä kurittanutta yhden lapsen politiikkaa, kirjoittaa Mari Manninen.

  • 2.9.2016

    Valitsimme lukutaidottomuuden

    Lukutaidoton ihminen on tuomittu vähäosaisuuteen. Kun lukutaidottomien ihmisten määrä kasvaa, ajaudumme väistämättä luokkayhteiskunnaksi, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

  • 24.3.2016

    Pienimpien puolesta

    Pelastakaa Lapset ry:n ajankohtaisia haasteita ovat pakolaiskriisi ja hallituksen leikkaukset.

  • 2.2.2016

    Iranin nuoret toiveikkaita

    Pakotteiden purkautuminen on saanut Iranin nuoret toiveikkaiksi.

  • 6.11.2015

    Päivähoito – politiikan kovin ydin

    Miksi päivähoidosta puhuminen jää politiikassa naisten harteille? Tätä pohtii Elina Hirvonen.

  • 15.9.2015

    Parasta on oppiminen ja leikkiminen

    Intialaisessa kyläkoulussa tuetaan tyttöjen opiskelua.

  • 14.9.2015

    Miksi suomalaiset menevät kouluun niin myöhään?

    Pisa-tulosten kärkimaa Suomessa koulunkäynti aloitetaan verrattain myöhään. Opetushallituksen hallintojohtaja Matti Lahtinen kertoo miksi.