• 2.6.2022

    Energiamurros vaatii päättäjiltä nopeampia ja itsenäisempiä toimia – vaarana energiasiirtymän harha

    Venäjän hyökkäyssota on viimeistään osoittanut, että ilmastonmuutos ei ole ainoa syy siirtyä pois fossiilisista tuontipolttoaineista. Omavaraisuuden vahvistaminen on tärkeää myös turvallisuussyistä. Miten energiamurroksen on tarkoitus tapahtua?

  • 16.5.2022

    Meidän on muutettava talousjärjestelmäämme, sanoo Jason Hickel: ”Ei ole järkeä jatkaa ylikuluttavan oligarkkiluokan tukemista keskellä ympäristökriisiä”

    Ilmastokatastrofin välttämiseksi, meidän on muutettava talousjärjestelmäämme, sanoo talousantropologi ja kirjailija Jason Hickel. Globaalin pohjoisen ja etelän välinen kuilu ei poistu avustuksilla, vaan resurssien palauttamisella etelän käyttöön.

  • 21.3.2022

    Tuontituotekin kasvattaa energiajalanjälkeä

    Tuontituotekin kasvattaa energiajalanjälkeä, kun jälki lasketaan kulutusperustaisen, kauppatasoitetun, energiankulutuksen mukaan. Suomen kulutusperustainen energiajalanjälki henkeä kohden on maailman kärkeä.

  • 3.2.2022

    Kestävä viljelyratkaisu löytyy merestä? – ”Merilevän viljely voi parantaa meren kuntoa poistamalla ylimääräisiä ravinteita”

    Kun etsitään kestäviä viljelyratkaisuja, kannattaa kurkata vesistöihin. Vesistöistä löytyy muun muassa merilevää, jonka viljely voi olla kestävää ja kustannustehokasta – kunhan ilmastomuutos ei pilaa viljelyolosuhteita.

  • 27.1.2022

    Maailman Kuvalehden jutulle kehitysjournalismin palkinto 2021 – Ulkoistavatko suomalaiset päästönsä?

    Karoliina Knuutin ja Mika Niskasen tutkiva juttu voitti 2021 kehitysjournalismin palkinnon. Maailman Kuvalehden julkaisemaa juttua kulutuspäästöistä kehuttiin perusteelliseksi ja monimutkaista asiaa ymmärrettävästi käsitteleväksi.

  • 19.1.2022

    Viesti Afrikan ekokylistä: ”Tiede on tyhjää ilman viisautta”

    Ekokylien visio elää vahvana ympäri Afrikkaa. Afrikkalainen ylpeys nousee tiedosta, että tarvittava osaaminen on jo yhteisöjen omissa käsissä. Ekokylät pyrkivät vastaamaan ilmastokriisiin ja viitoittamaan tietä kohti sellaista kehitystä, joka ottaa ihmisen ja maapallon huomioon kokonaisuutena.

  • 20.10.2021

    ”Talous ei ole pelkkää teknistä laskentaa” – kestävä tulevaisuus vaatii luovia oivalluksia

    Pohjoisen ja etelän vastakkainasettelun sijaan katse tulisi suunnata globaalin eliitin nousuun, kehitystalouden asiantuntija Niko Humalisto sanoo. Tarvitsemme avointa dialogia ja uteliaisuutta, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan.

  • 12.10.2021

    Pieneltä saarelta keskellä Intian valtamerta löytyy oma uniikki rupia

    Kalastuksesta ja turismista elävä Seychellit on Afrikan vaurain maa. Se on myös maailman pienin maa, jolla on oma valuutta.

  • 1.10.2021

    Kirppisten lavea anti: seikkailua, aikamatkailua ja hyvää mieltä

    Maailman Kuvalehden toimitus esittelee oman suhteensa kirpputoreihin ja vintageen.

  • 21.9.2021

    Hävikkikukkia myyvä Armi Kunnaala: ”Meidän pitäisi hyödyntää sitä, mitä meillä jo on”

    Kukankaan ei tarvitse olla täydellinen. Stadin Kukkiksen Armi Kunnaala ohjaa meitä ajattelemaan uudella tavalla.