4.4.2018
Kysely: Yli puolet suomalaisista valitsee eettisen tuotteen
Reilun kaupan merkin ja Joutsenmerkin kaltaiset vastuullisuusmerkinnät ovat tuttuja useimmille suomalaisille. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan se näkyy myös ostopäätöksissä.
4.4.2018
Reilun kaupan merkin ja Joutsenmerkin kaltaiset vastuullisuusmerkinnät ovat tuttuja useimmille suomalaisille. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan se näkyy myös ostopäätöksissä.
28.3.2018
Väitöskirjatutkija Ilari Aula vieraili Kongon mineraalikaivoksilla ja Nigerian öljyalueilla selvittääkseen, voiko kuluttaja vaikuttaa ostopäätöksillään kaukaisiin konflikteihin. Vastaus on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen.
2.3.2018
SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen on humaani insinööri, joka hoitaa omaa kasvimaata. Ennen kaikkea hän haluaa auttaa Suomen suurimman kauppaketjun asiakkaita vastuulliseen kuluttamiseen.
28.2.2018
Ulkoministeriö on viime vuosina pyrkinyt lisäämään yritysten roolia kehitysyhteistyössä. Yksi sen tukema yritys on Sera Helsinki, joka työllistää sokeita matonkutojia Etiopiassa.
24.1.2018
Suomen asekauppaa tutkivan Kari Paasonen mukaan Suomen kiihtynyt asevienti Lähi-itään on pitkäaikaisen kehityksen tulosta. Rauhanjärjestöt selvityttävät oikeuskanslerilla, olivatko asevientiluvat Arabiemiirikuntiin lainmukaisia.
23.1.2018
Emmaus Helsinki tukee kirpputorimyynnistä saaduilla tuloilla muun muassa Itä-Euroopan romaneita.
12.1.2018
Patrian panssariajoneuvoja on norjalaislehden mukaan käytetty Jemenin sodassa. Sadankomitea ja Rauhanliitto vaativat, että Suomi keskeyttää aseviennin tai sen valmistelun maahan.
11.1.2018
Kuluttajat unohtavat ikään kuin tahallaan, että heidän ostamansa tuote on tehty lapsityövoimalla tai tuhoaa sademetsää, käy ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta.
3.1.2018
Youtube-videosta ihmisten tietoisuuteen noussutta isosilmäistä karvapalloa uhkaa laittoman nettikaupan myötä sukupuutto.
12.12.2017
Suomalaisen Siemenpuu-säätiön edustaja pääsee sittenkin osallistumaan Maailman kauppajärjestön kokoukseen. Järjestö kiittää ulkoministeriötä ja kehitysministeri Kai Mykkästä vaikuttamistyöstä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.