• 24.8.2018

    Raportti: Maailman ruokahävikki kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä – tällä hetkellä vuosittain 1,6 miljardia tonnia ruokaa ruokaa heitetään pois

    Yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista on maailman ruokahävikin puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Jos nykyinen meno jatkuu, pois heitetyn ruuan määrä päinvastoin kasvaa kolmanneksella, tuoreessa raportissa todetaan.

  • 23.8.2018

    Suomalaisjärjestö selvittää, miten rakennetaan eettinen läppäri – ”Apple pystyisi nyt jo muuttamaan ison osan tuotannostaan eettiseksi”

    Kannettavien tietokoneiden tuotantoon liittyy ongelmia, joita on mahdotonta välttää merkkiä vaihtamalla. Eettisen kaupan puolesta -järjestössä kyllästyttiin perinteiseen kampanjointiin ja päätettiin selvittää, voisiko reilun kaupan läppärin rakentaa itse.

  • 14.8.2018

    Afrikasta pois pyrkivät kerääntyvät nyt Beniniin – Cotonou toivottaa tulijat tervetulleiksi

    Benin on monille afrikkalaisille välietappi matkalla Pohjois-Afrikkaan ja Eurooppaan. Cotonoussa ei tarvitse pelätä poliisin ahdistelua, mutta ihmissalakuljettajat ovat jo löytäneet paikalle.

  • 1.8.2018

    Uusi tutkimus selvittää suomalaisten suhdetta kolonialismiin – siirtomaa-ajan kuvasto näkyy kulttuurissa edelleen

    Suomessa on tutkittu kolonialismia vain vähän huolimatta siitä, että sen heijastama maailmankuva on näkynyt esimerkiksi mainonnassa, kirjallisuudessa ja lehdistössä. Turun yliopiston tutkijoiden mukaan kolonialismiin liittyvät keskustelut ovat Suomessa varsin historiattomia, vaikka se on ilmiönä ollut läsnä suomalaisten arjessa jo pitkään.

  • 26.7.2018

    Raportti: Käytettyjen autojen dumppaus kehitysmaihin on estettävä

    Jopa 90 prosenttia Afrikkaan tuoduista ajoneuvoista on käytettyjä. Vanhat kulkuneuvot pahentavat saasteongelmaa ja vaikeuttavat ilmastonmuutoksen torjuntaa, sanoo ajatushautomo.

  • 19.7.2018

    Raportti: Neste ja muut suuryritykset käyttävät laittomasti tuotettua palmuöljyä

    Indonesiassa raivataan suojeltuja sademetsiä palmuöljyplantaaseiksi. Laittomilla plantaaseilla tuotetuista öljypalmun hedelmistä valmistettua öljyä käyttävät monet tunnetut elintarvikejätit ja öljyfirmat, kertoo ympäristöjärjestöjen julkaisema tuore tutkimusraportti.

  • 13.7.2018

    Valtioneuvosto myönsi Patrialle jälleen vientiluvan Arabiemiirikuntiin

    Patria saa viedä panssaroitujen ajoneuvojen varaosia Arabiemiirikuntiin. Sadankomitean mukaan Suomen asevientipolitiikka asettaa suomalaisten yritysten edut ihmisoikeuksien edelle

  • 28.6.2018

    Oikeuskansleri: Patrian vientilupa Arabiemiraatteihin ei ollut laiton – jatkolupaa voi kuitenkin pitää ”kritiikille alttiina”

    Rauhanjärjestöt kantelivat tammikuussa oikeuskanslerille Patrian asevientiluvasta Arabiemiirikuntiin. Oikeuskanslerin ratkaisussa linjataan, että luvan myöntäminen oli laillista mutta huomautetaan myös Jemenin tilanteen muuttumisesta.

  • 25.5.2018

    Tutkimus: Vauvantalkki auttaa rahoittamaan Afganistanin Isisiä ja talebaneja

    Afganistanin talkkikaivoksilta päätyy talkkia Pakistanin kautta Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan asti. Kansalaisjärjestön selvityksen mukaan monia kaivoksia kontrolloivat Isis ja talebanit.

  • 9.5.2018

    H&M:ltä vaaditaan elämiseen riittävän palkan maksamista ompelijoille – vuonna 2013 annettu lupaus ei ole pitänyt, sanovat järjestöt

    H&M:n tavoitteena oli, että tämän vuoden loppuun mennessä 850 000 sille vaatteita tekevää ompelijaa saisi elämiseen riittävää palkkaa. Vuosien varrella lupaus on kadonnut yhtiön verkkosivuilta, ja järjestöjen mukaan se yrittää vesittää koko tavoitteen.