• 23.2.2021

    Finnwatch: Outokummun alihankkijan kaivos saastuttaa alkuperäiskansan elinaluetta Brasilian Amazonilla

    Suomalainen teräsyhtiö Outokumpu ostaa ferronikkeliä pahamaineiselta brasilialaiselta kaivosyhtiöltä Valelta, joka on saastuttanut xikrin-alkuperäiskansan joen, käy ilmi Finnwatchin tutkimuksesta. Järjestön mukaan yhtiö on laiminlyönyt alihankintaketjunsa valvonnan ja sivuuttanut valtion omistajaohjauksen suositukset.

  • 22.2.2021

    Yli viisi miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Kongossa kahden viime vuoden aikana – ”Maailma näyttää olevan yhä välinpitämättömämpi”, sanoo Unicef

    Kongon itäosan maakunnissa kuoli viime vuonna yli 2 000 siviiliä väkivallassa. Pakolaisista suurin osa on lapsia.

  • 18.2.2021

    Vaalien verkkoviha kohdistuu etenkin naisiin ja vähemmistöihin – Näin tasoitat kuntavaalien lähtöasetelmia ja tuet demokratiaa

    Naisten ja vähemmistöjen osallistuminen kunnallisvaaleihin on yhä haastavaa niin resurssien puutteen kuin syrjinnänkin vuoksi. Vähintä, mitä jokainen meistä voi tehdä, on olla aktiivinen vastavoima häiriköiville nettitrolleille, kirjoittaa tasa-arvoasiantuntija Elina Nikulainen.

  • 17.2.2021

    Koronavuosi lisäsi vihapuhetta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan Euroopassa – Oikeuksien edistymistä on pidetty itsestään selvyytenä, varoittaa ihmisoikeusjärjestö

    Muun muassa Suomi mainitaan uudessa raportissa maana, jossa transihmisten oikeuksien vastustaminen sekä poliitikkojen vihapuhe seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on kasvanut.

  • 16.2.2021

    Amnesty vetoaa turkulaisen lähihoitajan puolesta – Uhkana palautus Afganistaniin

    Ali Reza Heidari ei ole käynyt koskaan Afganistanissa, mutta silti Suomi saattaa palauttaa hänet sinne.

  • 11.2.2021

    Saudi-Arabia päästi vankilasta tunnetun naisten oikeuksien aktivistin, mutta todellinen vapaus on vielä kaukana

    ”Siskoni ei ole vapaa. Taistelu jatkuu”, tviittasi sisarensa Loujain Al-Hathloulin vankilasta pääsystä kertonut Lina Al-Hathloul.

  • 10.2.2021

    YK:n ihmisoikeusasiantuntijat vaativat 57:ää valtiota kotiuttamaan naiset ja lapset Syyrian leireiltä – ”Häpeälistalta” löytyy myös Suomi

    Väkivalta Al-Holin ja Rojin leireillä on lisääntynyt alkuvuodesta. Valtioilta puuttuu vain poliittista tahtoa kotiuttaa kansalaisensa, moittii YK:n erityisraportoija Fionnuala Ní Aoláin.

  • 8.2.2021

    Turvapaikanhakijoiden kannustamista tunteja laskematta: "Ulkoilkaa, pyöräilkää, menkää kirjastoon, kirjoittakaa elämäkerta"

    Marja-Liisa Ezzine auttaa marokkolaisen miehensä kanssa irakilaisia turvapaikanhakijoita ja paperittomia selviytymään byrokratiaviidakossa.

  • 4.2.2021

    Kysely: Asenteet tyttöjen sukuelinten silpomista kohtaan ovat muuttuneet nopeasti Somalimaassa – Anonyymi tutkimussovellus helpottaa tiedon keräämistä tabuna pidetystä aiheesta

    Solidaarisuus-järjestön selvityksessä silpomisen haitat ymmärtävien vanhempien osuus nousi lyhyessä ajassa noin 80 prosenttiin. Muutos voi kertoa kehitysyhteistyön tehosta mutta ei välttämättä vielä johda konkreettiseen käyttäytymisen muutokseen, sanoo järjestön asiantuntija Maria Väkiparta.

  • 4.2.2021

    YK:n ihmiskaupparaportti: Lasten osuus uhreista kolminkertaistunut 15 vuodessa – Koronapandemian pelätään lisäävän ihmiskauppaa

    Aikuisten naisten osuus ihmiskaupan uhreista on vähentynyt, lasten ja miesten osuus taas kasvanut. Ihmiskauppiaat käyttävät hyväkseen esimerkiksi ongelmia lasten perhesuhteissa uhreja löytääkseen.