• 25.3.2021

    Norjan jalkapallomaajoukkue otti kantaa Qatarin ihmisoikeustilanteeseen – Kritiikki yltyy MM-kisojen lähestyessä

    Qatar järjestää ensi vuonna jalkapallon MM-kisat, mutta karsintapelien alkaessa keskustelu maan ihmisoikeustilanteesta ja etenkin siirtotyöläisten oikeuksien polkemisesta on kiihtynyt. Norjan jalkapallomaajoukkue osoitti tukensa siirtotyöläisille poseeraamalla ihmisoikeuksia puolustavissa t-paidoissa.

  • 22.3.2021

    Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta sopimuksesta eronnut Turkki oli aikoinaan ensimmäinen sopimuksen ratifioinut maa – YK-järjestöt pyytävät maata harkitsemaan päätöstä uudelleen

    16–23 prosenttia eurooppalaisnaisista on kokenut parisuhdeväkivaltaa, mutta viime vuosina monet Euroopan maat ovat ryhtyneet kampanjoimaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista sopimusta vastaan. Turkki on niistä viimeisin.

  • 18.3.2021

    Rasismi on rakenteellinen ongelma, mutta Suomessa se nähdään usein vain yksittäisten ”pahisten” syntinä – Helsingin opetushenkilökunta saa nyt koulutusta antirasistisesta työotteesta

    Helsingissä on järjestetty viime syksystä alkaen koulutuksia, joissa opetushenkilökunta opettelee tunnistamaan rakenteellista rasismia ja puuttumaan siihen. Aihe on vaikea ja aiheuttaa monille häpeän tunteita, mutta negatiivisistakin tunteista voi oppia, neuvoo Rauhankasvatusinstituutin kouluttaja Akunna Onwen.

  • 17.3.2021

    Lääkärit ilman rajoja: Sotilaat ovat tuhonneet terveyskeskuksia Etiopian Tigrayssa – Aiemmin hyvin toiminut terveysjärjestelmä on romahtanut lähes kokonaan

    Konflikti on johtanut laajaan terveydenhuollon kriisiin Etipian Tigrayssa, jossa on taisteltu marraskuusta asti. Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan terveyskeskuksia on tuhottu tahallaan, ja osaa niistä pitävät vallassaan sotilaat. Järjestölle on raportoitu muun muassa synnytyskuolemista.

  • 16.3.2021

    Tuore raportti peräänkuuluttaa lenkkari- ja tennarifirmoilta vastuullisuutta: Yksikään 15 firmasta ei ole sitoutunut elämiseen riittävään palkkaan

    Eettisen kaupan puolesta ry:n tuoreessa vertailussa ainoa suomalaisbrändi on hollantilaisomisteinen Karhu, joka ei saa yhtään pistettä. ”Merkittävä ongelma alalla on vastuullisuus- ja viherpesu”, selvityksessä todetaan.

  • 12.3.2021

    Vankilasta päässeen saudiaktivistin koettelemukset jatkuvat – Oikeus piti voimassa Loujain Al-Hathloulin tuomion

    Naisten oikeuksien aktivisti Loujain Al-Hathloul vapautettiin helmikuussa vankilasta lähes kolmen vuoden jälkeen, mutta hän ei edelleenkään saa matkustaa maan ulkopuolelle, linjasi saudiarabialainen tuomioistuin.

  • 11.3.2021

    ”Aiemmin en ollut kiinnostunut politiikasta, mutta nyt haluan taistella omalla tavallani” – Vallankaappaus synnytti Myanmariin protestiliikkeen, joka uhmaa diktatuuria luovin keinoin

    Myanmarilaiset taistelevat sotilasvallankaappausta vastaan paukuttamalla kattiloita, tekemällä taidetta, lakkoilemalla – ja ripustamalla hameita narulle taikauskoisten sotilaiden kiusaksi. Tärkeintä on, että tekee edes jotain, sanoo Maailma.netin haastattelema elokuvaohjaaja Moe. Mielenosoittajat toivovat myös maailman huomaavan Myanmarin hädän.

  • 10.3.2021

    Uusi tutkimus: Lähes kolmannes maailman naisista on kokenut väkivaltaa, ja se alkaa huolestuttavan aikaisin – ”Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei voi pysäyttää rokotteella”

    Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole juurikaan vähentynyt, selviää WHO:n raportista. Euroopan alueista eniten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on Pohjois-Euroopassa.

  • 9.3.2021

    YK-komitea: Suomen pitäisi velvoittaa yritykset huolehtimaan ihmisoikeuksista myös ulkomailla – UPM herättää huolta

    YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia käsittelevän komitea kertoo olevansa huolissaan muun muassa tiedoista, joiden mukaan ihmisoikeuksien arviointia ei ole tehty kunnolla metsäyhtiö UPM:n operoimassa hankkeessa ulkomailla.

  • 23.2.2021

    Siviiliuhrien määrä on kasvanut Afganistanissa rauhanneuvotteluiden alkamisen jälkeen – Yli 3 000 ihmistä kuoli viime vuonna konfliktissa

    Afganistanin siviiliuhrien määrä on kokonaisuudessaan laskenut, mutta viime vuoden lopulla väkivalta kasvoi rajusti. Rauhanneuvottelut Talebanin ja maan hallituksen välillä ovat jumissa.