• 6.6.2013

    Kreikka kiristää viharikoslainsäädäntöä

    Kreikan viharikoslainsäädännön kiristysehdotus saa kiitosta ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchilta, vaikka korjausehdotuksiakin löytyy.

  • 5.6.2013

    Turkille kritiikkiä poliisiväkivallasta Taksim-aukiolla

    Rauhanomaisia mielenosoittajien kimppuun on käyty suhteettomasti Turkin viimeaikaisissa mielenosoituksissa, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.

  • 5.6.2013

    Järjestöt: Suomen tulee ottaa mallia Ruotsin translakiuudistuksesta

    Seta ja Trasek kehottavat myös Suomea uudistamaan ihmisoikeuksia loukkaava translaki ripeästi.

  • 5.6.2013

    Tyttöjä myydään lehmäkaupoilla Etelä-Sudanissa

    Alaikäisten naittaminen on yhä yleistä Sudanissa, mutta uuden tekeillä olevan perustuslaki toivotaan puuttuvan perinteeseen, kirjoittaa Charlton Doki.

  • 4.6.2013

    Avustusjärjestöt: EU pettänyt lupauksensa palestiinalaisille

    Eurooppalaisten ulkoministerien vuoden takaisilla tiukoilla lausunnoilla Israelin miehityspolitiikan vastustamiseksi ei ole ollut vaikutusta siirtokuntien rakentamiseen, kerrotaan tuoreessa raportissa.

  • 3.6.2013

    Pelko pitää Afganistanin naiset pois töistä

    Nuori miesministeri ohjeistaa virkakuntaa käyttäytymään kunnolla naisia kohtaan Afganistanissa, kirjoittaa Shelly Kittleson.

  • 30.5.2013

    Polisarion YK-neuvottelija: Länsi-Saharan tilanne ei voi jatkua entisellään

    Länsi-Saharan miehityksen lopettavan ratkaisun löytäminen on vahvistumassa kansainvälisessä yhteisössä, arvioi Mhamed Khadad.

  • 30.5.2013

    Pakolaisjärjestöt toivovat faktoja turvapaikkakeskusteluun

    Pääministeri Jyrki Kataista kritisoineen Pakolaisavun mukaan väärinkäsityksiä käytetään helposti hyväksi turvapaikkakeskustelussa.

  • 30.5.2013

    Poliisit rosvoina Brasiliassa

    Brasilian ihmisoikeustilanne on parantunut viime vuosina, mutta järjestäytynyttä rikollisuutta esiintyy edelleen aina poliisiin omissa riveissä asti, kirjoittaa Fabiola Ortiz.

  • 30.5.2013

    Siirtolaiset sulautumaan

    ”Suomi on vasta hiljattain aloittanut mittavan siirtolaisten vastaanottamisen. Toivon sekä kantaväestön että maahanmuuttajien puolesta, että kaikki ajatukset multikulturaalisuudesta, omankielisestä opetuksesta sekä muista hyvää aikovista eristäytymisen työkaluista katoavat keskustelusta mahdollisimman nopeasti.”