19.6.2013
Ulkoministeriölle ensimmäinen ihmisoikeusstrategia
Strategiasta toivotaan käytännön ohjenuoraa niin turvallisuuspolitiikkaan kuin taloussuhteisiin ja kehityspolitiikankin, ministeriö sanoo.
19.6.2013
Strategiasta toivotaan käytännön ohjenuoraa niin turvallisuuspolitiikkaan kuin taloussuhteisiin ja kehityspolitiikankin, ministeriö sanoo.
18.6.2013
Järjestöt ovat pettyneitä työ- ja elinkeinoministeriön päätökseen, jonka mukaan konsulttiyhtiö Pöyry ei rikkonut kansainvälisiä yritysvastuuohjeita kiistellyssä Laosin patohankkeessa.
18.6.2013
Lähihistorian verisimpiin joukkomurhiin syyllistyneitä punakhmerejä yritetään saada tilille teoistaan. Se on osoittautunut vaikeaksi, sillä erityistuomioistuimen kulisseissa naruja nykivät entiset punakhmerit.
14.6.2013
Ulkomaisesta agenttiudesta säädettyä sakkorangaistusta on käytetty tiuhaan tahtiin.
14.6.2013
Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä, mutta Guatemalan pelon kulttuuri tekee ay-oikeuksien puolustamisen mahdottomaksi, sanoo ITUC vuosiraportissaan.
13.6.2013
Pussy Riotin katoamisesta Maailma kylässä -festivaalien alla kärsii koko Venäjän opposition uskottavuus, kritisoi toimittaja Oksana Tšelyševa Fifissä.
13.6.2013
Sekä YK että ihmisoikeusjärjestöt vaativat, että Burman hallitus puuttuu viipymättä rohingya-vähemmistön ihmisoikeuksien sortamiseen.
12.6.2013
Argentiinan työtä tekevät vangit perustivat viime kesänä ammattiliiton palauttaakseen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuden ammatilliseen järjestäytymiseen, kirjoittaa Marcela Valente.
10.6.2013
Vastuullisen tuottajan tehdas käyttikin alaikäisiä työntekijöitä ja rikkoi työläisten oikeuksia, paljastaa tuore raportti.
7.6.2013
Kambodžassa ihmiskauppaa vastaan taisteleva Helen Sworn muistuttaa, että ihmiskaupan kitkeminen vaatii globaalia yhteistyötä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.