28.2.2024
Matka mielen sisimpään – hiljaisuusretriitit hellivät kuormittunutta
Yhä useampi hakeutuu lomamatkan sijaan erilaisiin retriitteihin, joissa saa luvan hiljentyä.
28.2.2024
Yhä useampi hakeutuu lomamatkan sijaan erilaisiin retriitteihin, joissa saa luvan hiljentyä.
28.2.2024
Väitöstutkimuksen mukaan kotoutumisjärjestelmä keskittyy liikaa maahanmuuttajien muovaamiseen työllistämistä varten, vaikka tehokkaampaa olisi kartoittaa, mitä vahvuuksia heillä jo on. Tutkija Ameera Masoudin mukaan kotoutumiskoulutukseen tarvitaan antirasistista otetta, joka toimisi muutenkin kuin vain paperilla.
27.2.2024
Ilmastokriisin torjumiseksi voi tehdä työtä monella tavalla. Kirjailija-toimittaja Monni Himari, aktivisti Annamaija Hakama ja vastuullisuusvaikuttaja Niklas Kaskeala kertovat tapansa. Kaikki he uskovat esimerkin voimaan.
27.2.2024
Öljy- ja muoviteollisuuden edustajat tiesivät vuosikausia, ettei muovinkierrätys ratkaise jäteongelmaa. Silti ne markkinoivat kierrätystä kestävänä ratkaisuna, kritisoi tuore raportti.
27.2.2024
Gazaan on saapunut helmikuussa keskimäärin alle sata rekkaa päivässä, kun tarve olisi 500. Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät Israelia kansainvälisen tuomioistuimen määräyksen rikkomisesta.
26.2.2024
Sota vaikuttaa kaikkiin samoin, sanoo Kolumbian lapsisotilaista kirjan kirjoittanut Auli Leskinen. Uuden romaaninsa hän on omistanut Venäjän pommituksissa kuolleelle vauvalle Kira Glodanille.
26.2.2024
Huhtikuussa alkanut sisällissota on johtanut laajamittaisiin julmuuksiin siviilejä kohtaan. ”Tämä raportti on tuskallista luettavaa tragediasta, joka on aiheutettu tarpeettomasti sudanilaisille. Se myös korostaa jälleen kerran sitä, että taistelut on lopetettava”, sanoo YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk.
23.2.2024
125 maassa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan selvä enemmistö ihmisistä vaatii valtioilta enemmän ilmastotoimia ja olisi valmis panostamaan myös omia tulojaan sen torjuntaan. Moni kuitenkin uskoo, että muut eivät halua toimia, ja se on lamaannuttavaa, sanovat tutkijat.
21.2.2024
Elämme nyt todeksi sitä, mistä on pitkään puhuttu: ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat täällä. Huolen tulevaisuudesta voi jalostaa toiminnaksi, eikä mikään keino vaikuttaa ilmastokriisiin ole liian pieni, kirjoittaa Anni Valtonen pääkirjoituksessaan.
21.2.2024
Taistelut armeijan ja M23-kapinallisryhmän välillä ovat jälleen ajaneet kongolaisia kodeistaan. Siviilit kärsivät konfliktista jälleen kerran eniten, sanovat avustusjärjestöt.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.